Home

RUKOUSHELMIEN HISTORIA

Historia on pitkä, mutta kertomus on lyhyt. Välimerellä oli kalastusalus, joka oli kunnostettu matkustajakäyttöön. Aivan liian aikainen syysmyrsky leikitteli kanssamme, ja tulin ajatelleeksi Paavali merenkulkijaa. Pääsimme kuitenkin rantaan ilman suurta dramatiikkaa, 47 sielun saarelle, kylän pappi mukaan luettuna.

Istuin siellä ja palelin vuokrahuoneessa muistivihko kädessäni. Piirsin rukousnauhaa. Halusin saada apua rukoukseen, mietiskelyyn ja sanattomaan hiljaisuuteen.

Sanattomuus puhui ehkä selvimmin. Ihminen voi saada apua hiljaisuuteen hengittämällä syvään ja kuuntelemalla omaa hengitystään. Siitä selvisin jotenkin. Mutta mietiskelyyn kuuluu myös sisäinen kuva ja rukoukseen sanat. Silloin, kuten tavallista, niistä tuli minulle vaikeampia. En ollut myöskään onnistunut saamaan apua venäläisen pyhiinvaeltajan tavoin sydämenlyönneistä. Lakkaamaton rukous oli pitkään poissa, mutta kaipaus oli läsnä.

Siksi istuin ja piirsin rukousnauhaa. Monta sivua täyttyi töherryksistä kaikista raoista vinkuvan tuulen säestyksellä. Mietin, mikä on tärkeintä ihmiselle, kun hän lähestyy Luojaansa. Mikä on aidosti inhimillistä elämässä? Mikä on tärkeintä kristitylle, kun hän lähestyy Vapahtajaansa? Miltä aito kristillinen elämä näyttää globaalissa ja kyseenalaistavassa ajassamme?

Ensin rukousnauha piteni. Lopulta ajattelin, että se muistutti kaikkien vaatimusten täyttämää silmukkaa. Silloin aloin vähentää helmiä, yhden toisensa perästä. Lopuksi jäljellä oli yksi ainoa. Eikä se ollut enää mikään rukousnauha. Mutta tärkein oli jäljellä.

Jäljelle jäi (kuten ajattelin) suuri kultainen helmi, joka oli merkki olemassaolon äärimmäisestä arvosta ja päämäärästä, siis Jumalasta. Pidin tärkeimpänä ehdotonta vakaumusta, että Jumala on ja että ”hänessä me elämme, liikumme ja olemme”. Ei ole mikään helppo tehtävä saavuttaa sellaista oivallusta.

Nyt rukousnauha alkoi taas saada pituutta. Meitä särkyneitä vaeltajia eniten estää saavuttamasta tietoisuutta Kaikkeudesta luultavasti tietoisuus itsestämme. Näemme itsemme usein Kaikkeuden vastakohtina. Olemme Yksittäisiä. Kukin meistä on eristäytynyt Minä, pelokas, kylmissään, hellyyttä janoava. Kun katson lähimmäisen silmiin, voin silmänräpäyksen ajan aavistaa yksinäisen sielun, joka on kuin minä ja joka ajattelee: Etkö huomaa kuinka yksin olen? Uskallanko luottaa sinuun?

Yksinäinen kohtaa yksinäisen.

Siksi halusin, että rukousnauhan pienin, mutta kultaisen helmen ohella kaunein helmi, kuvaisi rukoilijan sielunmaisemaa. Ja niin kävikin. Se sai olla helmiäishelmi, heijastusten takia. Ajattelin hopeanhohtoista syvänmerenhelmeä, joka kantaa mukanaan syvyyden salaisuuksia ylös valoon.

Voit nähdä helmessä itsesi, valon ja taivaankannen. Se kertoo: Sinä ihminen olet rajoja ylittävä olento. Sinä olet loppumattoman ja Rajattoman peili. Siksi olet äärettömän arvokas. Lakkaa väheksymästä itseäsi. Katso itseäsi rakkaudella. Olet helmi muiden helmien joukossa. Kohtele kaikkia kunnioittavasti, myös itseäsi. Sinulla on oikeus elää halukkaasti, rohkeasti, rakkaudellisesti ja vastuullisesti.

Niin siis kävi, että ihmisen paikalle rukousnauhassa ei tullut nykyihmiskuvan mukaista rahaa - merkkinä taloudellisesta ihmisestä, eikä DNA-molekyyliä merkkinä biologisesta ihmisestä, eikä sipulia (jolta puuttuu ydin) merkkinä postmodernista ihmisestä, eikä mustaa helmeä, merkkinä ihmisen omasta epätoivosta, synnistä ilman anteeksiantoa, langenneesta, joka ei usko sovitukseen, koska Jumala on kuollut.

Mutta jotta me kriittiset, valittavat, epätoivoiset ja ihmisiä väheksyvät (mikä on seurausta aiemmasta ihmisen jumalallistamisesta) nykyihmiset voisimme omaksua tämän arvokkuuden, tarvitsemme erityistä apua. Siinä kelpaa vain paras. Tarvitaan opas, johon mitättömällä uskolla ja murtuneella toivolla varustettu ihminen voi luottaa. Traditiossamme ei voi kukaan muu tulla kyseeseen kuin Kristus, elämänrohkeuden kiusattu mestari. Siksi rukousnauhan kaikki muut pyöreät helmet kantavat mysteereitä Kristuksen elämästä ja jokaisen ihmisen elämän perusteista. Nauha koskee jokaista.

Rukousnauha on sidottu ja omistettu jokaiselle, joka etsii perimmäistä päämäärää ja omaa perusolemustaan. Siksi sillä on nimi Frälsarkransen (pelastava rengas). Se on Eheyden ja Ykseyden rengas ihmisten ja kaiken elävän välillä, ajallisen ja ikuisuuden välillä, katoavan ja katoamattoman välillä. Voi kuulla, kuinka se rukoilee: ”niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme…”

Niin siitä tuli lopulta pieni rukousnauha, jossa on 18 helmeä ja joka sisältää tärkeimmän. Ihmeellinen voi heijastua kovin vaatimattomassa. Vain se, joka uskoo ihmeisiin uskaltaa sitoa Rukoushelmet, ja se, joka ei väheksy vähäistä voi käyttää niitä.

Martin Lönnebo