Kirjoitukset

Löydä Jumala luonnossa

Vuosi 1955. Olin vastavalmistunut pappi ja olin menossa ensimmäiseen työpaikaani apulaispapiksi. Jännittyneenä ja uteliaana astuin junasta melkein ennen sen pysähtymistä tuulisen uppsalaisseudun laiturille.

En tiennyt mitä tulisi vastaan. Vanhempi ystäväni, joka tuntui tietävän, oli kertonut minulle ettei seutu ollut koskaan tullut kristilliseksi. "Ellei lasketa niitä joille on maksettu kirkossa käymisestä, ovat ihmiset siellä yhtä harvinaisia kuin kuuset Saharassa." Hänen pakanallista väitettään vahvisti se, että kirkko jossa toimisin kantoi erän muinaisjumalan nimeä.

Harmaahiuksinen herrasmies ajuripuvussaan kysyi, olinko uusi pastori ja kertoi kunnianarvoisan rovastin lähettäneen hakemaan minua. Hän otti pahvisen matkalaukkuni, joka markkeerasi nahkaista, laittoi sen Volvon tavaratilaan ja avasi kohteliaasti oven takapenkille. Kun olin istuutunut, hän kumartui puoleeni ja lähes kuiskasi: "En ole uskonnollinen. Suhtaudun pappeihin pidättyvästi." Hyväntahtoisuus teki hänen kasvoistaan kauniit.

Meidän tavallisten ruotsalaisten suhtautuminen uskonnollisiin sanoihin on jotenkin kummallista. Ohitamme ne. Eikä yhtään sen paremmin käy Jumala -sanan kohdalla.

Jokin aika sitten eräs tunnettu ruotsalainen kirjoitti:"En usko Jumalaan, mutta rukoilen, ja uskon että on olemassa jotain suurempaa kuin me ihmiset."

Kirjailija Birgitta Trotzig, musta helmi, sai jokin vuosi sitten tehtäväkseen selvittää ruotsalaista uskonnollisuutta. Mikä oli lopputulos? Odotetunlainen: On mahdotonta saada tietoa ylipäätään ruotsalaisten uskonnollisuudesta. Se riippuu ihan siitä, mitä sanalla tarkoitetaan.

Mutta sana ei ole itse asia. Sana Jumala ei ole Jumala, Jumalan kiitos. Jumala on olemassa täysin riippumatta siitä uskommeko vai emme. Jumalalla on monta tapaa puhua, ja useimmat niistä eivät ole sanoja.

Niin on ihmisenkin laita, tämän puhuvan olennon. Eniten pidämme ihmisistä, jotka tekevät hyvää, mutta eivät mielellään puhu siitä paljoakaan. Rakastamme harvoin ihmisiä sanojen takia. Voimme pitää mahdottomasti lapsesta, joka osaa vain jokeltaa. Voimme tuntea yhteyttä kissaan, joka osaa vain naukua ja kehrätä, ja puuhun, joka vain havisee, ja ruusuun joka vain tuoksuu. Silmillämme, käsillämme ja sydämellämme ilmaistut asiat ohittavat aina sen, mitä sanomme suullamme.

Jumalan ja meidän välinen ongelma ei kai johdu siitä, että Jumala puhuu vähemmän Ruotsissa kuin Suomessa tai Intiassa. Avainkysymys ei olekaan: Onko Jumala täällä? Avainkysymys on: Olenko minä täällä?

On ihan ymmärrettävää että meillä on ongelma suhteessa Jumalaan. Meillähän on niin paljon tekemistä ja niin paljon ajattelemista. Mutta niin kauan kuin olemme omissa ajatuksissamme, tai omissa tyhmissä tai viisaissa sanoissamme, tai suunnitelmissamme mitä kaikkea pitää tehdä, niin kauan olemme itsemme vankeja. Vietämme aikaa itsemme ja omien asioidemme kanssa.

Nykyinen yhteiskuntamme sinkoaa kansalaisensa keskipakoisvoiman tavoin kohti ulkoreunaa. On niin paljon sellaista mitä tapahtuu, niin paljon mitä pitää suorittaa, ja joukkotiedotuksella ja meillä on mielipide kaikkeen. Ja kaikki on elintärkeää!

Silloin on varsin helppo uskoa, että pieni pala periferiaa on ydinkeskusta. Jos Jumala ei näyttäyty televisiossa, on kyseenalaista onko hän olemassa.

Mutta näkymättömän Jumalamme voi löytää vain ytimestä. Ja Jumalan ääni on tuskin kuultavaa, pikemminkin kuiskausta. Jos Jumala puhuu, tulee minun vaieta ja jäädä hiljaa kuuntelemaan tarkasti.

Annan sinulle muutamia ohjeita. Tiedän sen olevan vaikeaa. Ja luultavasti pyydän Jumalalta anteeksi, että neuvoni ovat epätäydellisiä. Mutta hyvässä tahdossani ei ole mitään vikaa. Teen niin hyvin kuin osaan. Jos sinäkin lukijani toimit samoin, voi ihme tapahtua.

Älä yritä tavoittaa Jumalaa ajatuksin. Se on toivoton yritys. Etsi Jumalaa kaipuullasi ja rakkaudellasi. Silloin Jumala ei ole kaukana, vaikka siltä tuntuisikin.

Sano kyllä perimmäiselle toivollesi että Jumala kaikesta huolimatta on, ja että hän etsii ja rakastaa sinua äärettömän paljon enemmän kuin sinä häntä.

Avaudu Jumalan läsnäololle luonnossa tänä kesänä. Yritä olla joskus luonnossa ajattelematta mitään. Olet silloin täysin avoin sille, mitä luomakunta haluaa sanoitta sanoa. Silloin voit ehkä aavistaa Näkymättömän läsnäolon kaikessa mitä on. Se ei ole mahdotonta. En ole ainoa, joka on saanut voimakkaimmat elämyksensä luonnon katedraalissa.

Kesä on lähes uskonnollisinta, mitä pohjoisessä elävällä ihmisellä on. Askel hengellisyyteen ei ole pitkä. Metsässä oleva lähde, puun varjo lähteen vierellä, kukkaniitty, ukkosilma, tuuli, auringonkilo meren horisontissa voi tulla kohtauspaikaksi Ystävän kanssa.

Jopa kirkko voi olla kohtauspaikka. Ellet kestä saarnoja, voit mennä kirkkoon, kun se on tyhjä.(Toivottavasti se on auki!) Sytytä kynttilä, istuudu hiljaa penkkiin. Sano Jumalalle: "Tässä minä istun." Ei tarvitse sanoa sen enempää. Jumala näkee, että istut siinä ja hänestä on mukavaa, että te kaksi voitte olla hetken yhdessä. Se vahvistaa ystävyyttä, ja hvyät ystävät ymmärtävät toisiaan sanoitta.

Jos sinun on vaikea rukoilla sanoilla ja ajatuksilla, rukoile sitä lujemmin käsillä ja jaloilla. Mene apua tarvitsevien luo, auta hädässä olevia. Se on Jumalan kohtaamista.

Eräänä päivänä tulet riittävän kärsivälliseksi ollaksesi meidän kanssamme jumalanpalveluksessa. Ei jumalanpalveluksemme ole täydellinen, pikemminkin päinvastoin, mutta et sinäkään. Siksi olet tervetullut armahdettujen syntisten seuraan.

Martin Lönnebo - kirjassa Fyra år med ML