Kirjoitukset

Kauneuden ystävä - Martin Lönnebon juttu Amos lehdessä 21.06.03

Olin jo aloittanut ja jatkanut tämän artikkelin kirjoittamista ja olin tulokseen tosi tyytyväinen. Mutta sitten painoin yhtä nappia kai kyynärpäällä, joka osui olemaan liian lähellä, tai sitten kevään ensimmäinen kärpänen lensi yli näppäimistön, ja niin kaikki oli pois pyyhitty. Avasin kiireesti "katumusikkunan", yhden suosikeistani, mutta siinä luki: Katumus ei auta. Kummallista miten fiksusti tietokoneet nykyisin käyttäytyvät. Se alkaa muistuttaa oikeaa elämää.

Tyydyn siis osaani ja aloitan jollain muulla. Jollain ihan muulla, etten ärsyttäisi tietokonetta. Arvelen, että niihin on sisäänrakennettu myös pitkävihaisuus. Tietokoneitahan yritetään tehdä meidän kuvaksemme ja kaltaiseksemme.

Usein saan inspiraation makuuhuoneessa olevalta ystävältäni, jolla on paikkansa yöpöydällä. Minä rakastan häntä, joka nyt on siellä. Turha pelästyä perheen puolesta, sillä ystäväni kuoli jo 1943 tuberkuloosiin ja nälkään Englannissa. Siellä hän Ranskan mielivaltaisen hallituksen takia teki linjavetoa valtion ja yksilön velvollisuuksien ja oikeuksien välillä sodan jälkeisessä Euroopassa. Hänen nimensä on Simone Weil, joskus häntä kutsutaan punaiseksi madonnaksi. Totta kai minäkin väitän häntä vastaan aika ajoin; hän on terävä, ja minä rakastan pehmeitä sävyjä vivahteiden takia, mutta eniten kuuntelen häntä hämmästellen ja pohdiskellen. Hän toimii kuin Sokrates, ajatusten kätilönä.

Minulla on aina yksi, joskus kaksi, tärkeää ajattelijaa, rukoilijaa, mystikkoa, kirjailijaa seuranani taivaallista unta odotellessa. Jos kirja on hyvä, luen vuoden tai kahden mittaan enimmän, mitä kirjoittaja on kirjoittanut, palaan takaisin ja luen uudelleen. Jos seura vain väsyttää, sanomme pian hyvästit toisillemme yhteisymmärryksessä, koska emme selvästi viihdy yhdessä.

Näin ei ole Simonen laita. Oltuaan jonkin aikaa poissa, hän on nyt palannut luokseni. Eilen illalla luin kauneudesta, mikä on varmaan tärkein osoitus Jumalan läsnäolosta. Nyökyttelin iloisesti tutulle ajatukselle. Tottahan toki niin on. Me emme voi riittävästi arvostaa kauneutta. Se on kaikkein selkein merkki siitä, että Jumala ei ole kaukana. Jumalanhan voi liittää vain täydelliseen kauneuteen, ja kun sellaista on havaittavissa, on siellä myös Jumala. Niin yksinkertaisesti, niin kauniisti tämän ymmärsi Augustinus ja tietysti myös Bach.

Muutenhan on vaikea tietää, missä Jumala on tämän maailman tyhjyyden, mielettömyyden ja poissaolon keskellä. En hämmästy, että ihmisistä tulee agnostikkoja tai ateisteja, tulen vain surulliseksi. Maailma näyttäytyy usein niin läpinäkymättömänä, raskaana ja kovana. Aika, jonka rinnalla maailman suurvallat eivät ole mitään, tekee meistä kaikista pikku juttuja, tuuliviirejä, varjoja. Unohdus on universumin normaali olotila. Aine on todellista, mutta miten on hengen laita?

Jos me saamme armon katsella rakkaudella ja toivossa, niin voimme aavistaa Kauneuden, tärkeimmän osoituksen siitä, että Jumala on kätkössä jossain läheisyydessä. Kauneus näkyy selvimmin kolmessa asiassa: lähimmäisen ja kaiken luonnon rakastamisessa, pyhässä sanassa ja toiminnassa sekä universumin ja maapallon kauneudessa. Jos haluat Jumalan löytävän sinut, mene tähän kolminaisuuteen, älä mihinkään sen epävarmempaan paikkaan. Voit aloittaa mistä haluat: missä Jumala on, siellä kauneutta ei panna paremmuusjärjestykseen, se on aina täydellistä, jos vaikka vain aavistuksenomainen heijastus siitä voisi meidät tavoittaa. Suuri taide, varsinkin musiikki, voi olla myös osoittamassa, mihin Kauneus kätkeytyy. Jopa hapan filosofi Schopenhauer uskoi ihmisen pääsevän lähimmäs iäisyyttä parhaassa musiikissa.

Nyt olen alkanut toipua tietokoneen hyökkäyksestä ja minusta on hauskaa tässä suloisen kesän kynnyksellä siunata Kauneutta, jonka taakse Jumala kätkeytyy, ja jollainen hän myös on:

Ole siunattu Sinä, Kauneus,
verhoutuneena universumin valtaviin syvyyksiin,
piiloutuneena pieneen planeettaamme,
salattuna hohtavalla universumin pimeydessä
leijailevalla taivaankappaleella,
joka loistaa salaperäisesti sinistä, valkoista,
kastanjanruskeaa ja veronanvihertävää.

Ole siunattu Sinä, Kauneus,
verhoutuneena pyhyyteen ja Kristuksen kärsimykseen,
piiloutuneena sanoina, sävelinä, aitoina tunteina
lintujen tavoin kohti avaruutta nouseviin
uskovien rukouksiin,
ja salattuna sakramentissa,
joka tekee näkymättömän näkyväksi.

Ole siunattu Sinä, Kauneus,
verhoutuneena hyvään sydämeen ja lämpimiin käsiin,
silmien itkuun ja katseen kirkkauteen,
uskollisuuteen kuoleman edessä.

Ole siunattu Sinä, ikuinen Kauneus,
pehmeämpi kuin korennon siipi,
vahvempi kuin kuolema.

Jos joku haluaa tehdä nuotit tähän tekstiin, niin mikäpäs siinä. Mutta hänen tulee olla Kauneuden ystävä.

Teidän Martin Lönnebo