Jumalan meidän isämme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen Armo ja rauha teille. Jumala joka sanoo, tulkoon pimeyteen valo, valaisee itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus joka säteilee Kristuksen kasvoilta opitaan tuntemaan ja se levittää valoaan.

Tässä hetkessä haluan jakaa kanssanne muutaman ajatuksen Jumalan kirkkaudesta. Jumalan käsittämättömästä, häikäisevästä, ihanasta kirkkaudesta, joka on sanojemme ja ajatustemme tuolla puolen. Yritän pukea sanoiksi jotain Sanomattomasta, sillä Jumalan kirkkautta olen ajatellut varsin paljon sen jälkeen, kun ystäväni ja kollegani Liisa pyysi minua puhumaan täällä tänä iltana.

Ehkä ajatukset Jumalan kirkkaudesta lähtivät minussa liikkeelle, kun ajattelin työtä, jota saamme tehdä helsinkiläisessä varhaisnuoriso- ja nuorisotyössä Liisan kanssa. Mielessäni kävi kysymys, kuinka me voisimme omalla paikallamme ja omalla tavallamme olla välittämässä häivähdyksiä Jumalan kirkkaudesta tähän maailmaan.

Eikä kysymys pysähtynytkään vain meihin työntekijöihin vaan se laajeni koskemaan kaikkia kristittyjä. Onhan meidän tehtävämme heijastaa Jumalan kirkkautta, välittää sitä niin kuin kuu heijastaa auringonvaloa.

Mutta emme voi välittää sellaista, mitä meillä itsellämme ei ole. Siksi me suuntaudumme kohti Jumalan kirkkautta, kaipaamme hänen kasvojensa valoa, etsimme hänen sanaansa valaisemaan askeleitamme ja odotamme että Hänen läsnäolossaan kerran täyttyy kaipuumme…

Tämän hapuilevan alun jälkeen pyydän teitä mukaani Emmauksen tielle kysyen, mitä äsken kuultu Ylösnousemusballadi voi kertoa meille Jumalan kirkkaudesta. Huomaan että laulu kuljettaa ajatuksia valon ja varjon vaihtelun, Jumalan läsnä- ja poissaolon tuntoihin ja näin välähdyksittäin, pieninä kuvina paljastaa jotain Jumalasta ja hänen kirkkaudestaan.

Aurinko painautuu meren syliin, hiljaisuus laskeutuu kyliin Emmauksen taloissa riemu on suuri, noussut kuolleista Jeesus on juuri. Rikottu haudan on muuri.

Kuolema on voitettu ja tyhjä hauta loistaa valoa. Aurinko painuu taivaanrannan taakse ja tulee hiljaista, mutta yllättäin ei tulekaan pimeää. Pimeää ei tule enää koskaan, sillä Jumalan kirkkaus on karkottanut yön synkkyyden.

Näinhän me uskomme ja haluamme ajatella, mutta kuinka usein elämä täällä varjojen laaksossa näyttääkään toisenlaiset kasvot. On kuin olisimme toistuvasti Emmauksen tiellä. Olemme saaneet katsella Jumalan kirkkautta, mutta yhtäkkiä tulee pimeys ja yö… pelko, suru, luopumisen tuska, pettymys omaan itseen ja muihin… Kaikki se hyvä mitä olemme saaneet kokea katoaa. Opettajamme on poissa, kuun varjo pimentää auringon. Mieli mustuu.

Kuin lapset kuin linnut pelkääväiset he olivat kaupungista paenneet monet kyyneleet vuodattaneet matkalla Emmaukseen.

Emmauksen tie on meidän tiemme yhä uudestaan tässä maailmassa. Yhä uudestaan olemme kuin pelkääviä lentoon pyrähtäviä lintuja tai kaupungista pakenevia opetuslapsia.

Pitkä päivä on taas takana, taas varjot pitenevät ja hukkuvat pimeyteen. Jumalan kirkkaus tuntuu katoavan kuin valo auringonpimennyksen aikaan. Elämässä on paljon Golgataa. Elämässä on pelkkää pimeyttä. Tuntuu että Jumalakin on poissa. Mutta tarkkaavainen voi nähdä, että kuun varjoa ympäröi äärettömän kirkas, sokaiseva, auringon korona, jota emme voi paljain silmin edes katsella. Pimeydessäkään Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä.

Emmauksen tie on meidän tiemme yhä uudestaan tässä maailmassa. Onneksi, onneksi meitä on kaksi kulkemassa tiellä. Toisen läheisyyden lämmin tunto antaa voimaa ja rohkeutta kulkea eteenpäin raskasta matkaa. Jos sanat eivät riitäkään kertomaan tuskaa, murhetta ja ahdistusta, tuo toisen läsnäolo häivähdyksen valoa elämään. Emme ole yksin. Emme ole edes kaksin. Matkallansa tiellä vaeltaessansa he olivat muukalaisen kohdanneet hänelle tuskansa kertoneet Mestarin kuolemasta.

Matkallamme saamme seurata monia jalanjälkiä. Hagarin jalanjälkiä seuraten tulemme lähteelle Surin tien varressa, Jaakobin kiirehtivät pelokkaat jäljet johtavat meidät Beteliin, Daavidin kanssa saamme kulkea pimeässä laaksossa ja Israelin kansan kera autiomaassa. Seurassamme kulkevat myös Maria ja Joosef, öisen Betlehemin paimenet, opetuslapset myrskyssä ja ryöväri ristillä.

Kaikkien näiden ja monien tässä mainitsemattomien Raamatun henkilöiden seurassa Jumala itse kohtaa meidät ja saamme kokea välähdyksiä hänen kirkkaudestaan.

Silloin, silloin voimme Hagarin tavoin sanoa Jumalasta: Hän näkee minut Saamme Jaakobin tavoin kokea: Hän antaa siunauksensa Voimme jakaa Daavidin kokemuksen: Hän lohduttaa Ja Israelin kansan kanssa saamme elää todeksi: Hän johdattaa.

Hän saa meidät Joosefin ja Marian tavoin kokemaan: Hän pitää huolta Hän ilmoittaa meille yössä ilosanoman. Hän tyynnyttää mielemme myrskyt sanoen: Älkää pelätkö, minä se olen. Hän saa rauhan laskeutumaan levottomaan mieleemme. Ja Hän saattaa meidät ryövärin kanssa paratiisiin, jossa kaikki varjot katoavat.

Erotessansa kylään saavuttuansa mies siunaten leivän mursi ja lapsillensa ilmaisi kuolleista nousemisensa.

Jumala itse kulkee meidän kanssamme. Jumala itse avaa meidän mielemme ymmärtämään kirjoituksia. Jumala antaa meille itsensä murretussa leivässä ja jaetussa viinissä. Hän avaa lukitut ovemme ja valaisee pimeimmät sopukkamme. Hän antaa meille Pyhän Henkensä. Hän valaisee epäilevät kasvomme ja saa meidät säteilemään hänen kirkkauttaan.

Kaikki lapset vanhukset harmaahapset he olivat riemusta suunniltaan ylistäen huulillaan kuoleman voittanutta.

Emmauksen tie on meidän tiemme myös toiseen suuntaan. Kaksi ihmistä, kaksi opetuslasta, Jeesuksen seuraajaa, kulkee tiellä. He ovat ketkä tahansa kaksi meistä. Vaikka ilta on muuttunut yöksi, vaikka pitkä päivä on takana, vaikka jo väsyttää, he kiirehtivät juoksujalkaa kertomaan valon voitosta.

Täällä varjojen maassa toisen ihmisen lämmin hymy, käden kosketus, ystävällinen sana, lohduttava halaus ja hiljainen läsnäolo hälventävät pimeyttä ja antavat meille häivähdyksiä Jumalan kirkkaudesta. Kun käännämme katseemme kohti Jumalaa rukoillen ”kirkasta kasvosi meille”, voimme heijastaa hänen valoaan tähän maailmaan. Kun saamme nauttia Hänen läsnäolostaan, voimme olla hänen rakkautensa välikappaleina. Kun pyydämme laulaen ”Valkeus heljä päällä synkän maan sä johda mua” niin Hän johtaa meidät kerran katselemaan täydellistä kirkkauttaan. ”Silloin aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona, eikä kuu kirkasta sinun teitäsi, vaan Herra on sinun ikuinen valosi ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi.” Amen


Taivaanranta,