Pieniä hiekanjyviä ja suuria ajatuksia
Ilahtuisin, jos joku sanoisi minulle: ”Sinä olet autiomaa!” ja vastaisin mukamas hymyillen: ”Äh, nyt liioittelet. Mutta arvostan ystävällisyyttäsi. Kiitos.”
Nuorempana olin homiletiikan opettaja, opetin siis saarnaamista tuleville papeille Uppsalassa. Ajattelen tuota aikaa nolona. Minua lohduttaa ainoastaan tieto siitä, että tehtävä on toivottoman vaikea. Oikeastaan se pitäisi antaa vähintään arkkienkelille. Minulle se antoi ainutlaatuisen tilaisuuden ystävystyä monien pappien kanssa. Kun papit eivät ole saarnatuolissa, he ovat tavattoman hauskoja ihmisiä.
Esimerkiksi yhdellä näistä pappiskokelaista oli kerran mukanaan pussillinen hiekkaa. Hän oli tuonut sen mukanaan Saharasta ilahduttaakseen opettajaansa. Totta kai minä ilahduin. Siinä minulla oli ihana autiomaa pussissa. En siis ottanut sitä vertauskuvana opetustilanteistani, vaan tuleva pappi oli kuullut kertomuksiani autiomaasta ja tähdistä. Yritin ensin suggeroida oppilaani ajattelemaan kuinka monta hiekanjyvää on maapallolla:
”Jos ihminen koukkaa käsiinsä kourallisen hiekkaa Saharassa, missä tuulen kuluttamat hiekanjyvät ovat äärimmäisen pieniä, väitetään, että kourallisessa voisi olla miljoona hiekanjyvää. Kuvitelepa seisovasi keskellä Saharaa ja lapioivasi hiekkaa. Hiekkakenttä on ehkä kaksi kilometriä syvä ja autiomaa on 8,5 neliökilometrin kokoinen. Vaikka vapaaehtoisesti laskisit pois vuoret, kivierämaat ja ohuet maakerrokset, niin silti jää lukemattomia hiekanjyviä. Tähän voit lisätä hiekanhyvän toisen päälle kaikkialta maapallolta. Ei tarvitse kuin matkustaa kuin Tanskaan uimaan huomatakseen, että sielläkin on hieman hiekkaa. Pyyhkeen ja vaatteiden ravistelu tuottaa hyvän sadon."
”Päässä huimaa”, sanoivat oppilaani. ”Menee yli
kaiken ymmärryksen. Eihän kukaan voi laskea hiekanjyviä. Mutta mihin pyrit
tällä jutulla?” Niinpä kerroin: ”Kuulin yhden tieteisohjelman radiosta.
Ohjelmassa joku kysyi, onko
maailmankaikkeudessa enemmän tähtiä kuin maapallolla hiekanjyviä. Astronomi
naurahti vastaten ’Miten tyhmä kysymys!’ ja jatkoi ’Tietysti on!’ Pohtikaapa
tätä vastausta ’Tietysti!’. Sitten voitte miettiä kaiken luojaa ja ylläpitäjää,
tähtien herraa, jota kutsumme sanalla ’Jumala’ ja jonka edustajia teistä tulee.
Mitä silloin ajattelette?” Joku vastasi: ”Niin, mitä voisi ajatella, eivät
mitkään ajatukset riitä.”
”Osuit naulankantaan” vastasin. ”Toivottavasti kukaan kuulija ei saa sellaista
käsitystä, että Jumala on pieni ja muistuttaa meitä. Olette varmaan huomanneet,
että olen lopettanut kaikki saarnani siunaukseen: Jumalan rauha, joka ylittää
kaiken ymmärryksen, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne…”
Vein läpinäkyvän muovipussin punertavine hiekkoineen kotiin asuntoomme tuomiokirkon linnoitustornien vieressä ja näytin ylpeänä saalista vaimolleni. Hän ei ollut vaikuttunut mitenkään erityisesti ja kysyi ”Missä aiot tehdä sillä?” ”Tiedäthän, että todellinen elämä on tuollaisten toisarvoisten kysymysten yläpuolella. Se vain on”, vastasin.
Mutta sitten sattui yhtä ja toista. Rakkaalta pojaltamme
Jonakselta, aivoista vaan ei sydämestä vajavaiselta, puuttui kykyä kuvitella
asioita. Siksi hänen täytyi tehdä jotain konkreettista, kuten heittää tarpeetonta
kamaa ulos ikkunasta. Se putosi niin kauniisti. Kerran hän huomasi hyllyn,
jolle olin laittanut hiekkapussin. Hän tyhjensi pussin sänkyymme ja leikki
olevansa hiekkalaatikolla. Olipa kekseliästä. Emme voineet kuin kehua hänen
oivallustaan. Ja minä itse pääsin nukkumaan autiomaassa omassa kodissani.
Täydellistä. Vaimoni mielestä meidän piti siivota hiekka pois. Eihän siihenkään
voinut mitään sanoa. Siivosimme parhaamme mukaan. Mutta vielä vuodenkin
kuluttua löysimme hiekanjyviä sängystä. Kyllä pitää paikkansa, että
kouralliseen mahtuu ainakin miljoona hiekanjyvää.
Elämässä voidaan puhua ”erämaasta, autiomaasta” hengellisesti kuivana aikana. Juuri nyt meillä on nopeasti laajeneva autiomaa Länsimaissa. Katkeraa. Autiomaa on traditiossa kiusauksen paikka. Tämäkin on enemmän kuin ajankohtaista. Autiomaa on myös hengellisen kilvoituksen paikka, rukouksen ja paaston paikka. Tällaista autiomaata ei voi välttää. Antakoon Jumala meille voimaa. Suuri pääsiäispaasto on hengellistä voimien keruuta. Onko jotain, mitä tarvitsisimme enemmän?
Kyllä. Me tarvitsemme suuren Jumalan, joka kykenee meitä auttamaan. Armollisen
Jumalan. Jumalan, jolle mikään ei ole mahdotonta. Jumalan, joka on tähtien
herra, oma tähtemme, maa, mukaan luettuna. Erämaassa näkee tähtiä. Jos elät katuvalojen keskellä, mene joskus maalle.
Mene illalla tähtitaivaan alle ja laula kuten Lina Sandell, joka ei pystynyt
kaikkia Jumalan hyvyyden osoituksia luettelemaan
Niin kuin tähtien määrä on ääretön…en kaikkia nimetä voi,
mutta kiittää sitäkin enemmän …
Martin Lönnebo