Kirjat

Tulla lähteeksi - Spegeln kirjan johdanto

Luet nyt tämän kirjan ensimmäistä artikkelia - ja toivottavasti jatkat. Me kaikki asianosaiset olemme iloisia siitä. Tulet kohtaamaan joukon Rukoushelmet taskussa tai ranteessa kulkevia fanaatikkoja. Mutta ei se sitä merkitse, että olisimme kokonaan vieraantuneet todellisuudesta. Kyllä me tiedämme varsin hyvin, mistä kirjoitamme. Kerromme lähinnä omista kovalla työllä saaduista kokemuksistamme. Lue juttumme, mutta tee sitten niin kuin haluat. Tämä on meidän tapamme tehdä työtä, sinun tarvitsee löytää omasi. Jos heillä on tällainen tarve, ehkä minullakin? Jos he ovat selvinneet, ehkä minäkin?

Rukoushelmet ei ole rannerengas, vaikka sitä voi ranteessa pitääkin. Rukoushemet, Frälsarkransen on Pelastusrengas.

Kerron ensin, miksi Rukoushelmet ovat tulleet niin kallisarvoisiksi minulle. Ensinnäkin: Rukoushelminauha fyysisenä esineenä ei ole tärkeä. Sinä ja minä voimme selviytyä ilmankin, Rukousnauha vain muistuttaa jostakin, mitä ilman emme voi selviytyä. Se on vaatimaton vertauskuva Katoamattomasta. Kerran tunsin henkilökohtaista tarvetta sellaiseen symboliin ja olen tavannut muita, aina vain useampia, joilla on sama tarve. Symbolista tulee niin pian kuin mahdollista mennä itse asiaan.

Ajan kuohunnassa sekä kirkon että kristittyjen on niin kovin helppoa unohtaa varsinainen asia. Uskon, että seuraava Nils Ferlinin runo sisältää oleellisempaa informaatiota hengellisestä tilanteestamme kuin kottikärryllinen kirkollisia selvityksiä.

Olet kadottanut sanasi ja muistilappusi,
sinä elämän paljasjalkalapsi.
Niinpä istut kaupan rappusilla
ja itket lohduttomasti.
Mikä sana se oli - pitkä vai lyhyt,
hyvin vai huonosti kirjoitettu?
Ajattele nyt - ennen kuin me sysäämme sinut syrjään,
sinä elämän paljasjalkalapsi.

Mutta ennen kuin etsimme muistilapun sanaa, rukoilemme yhdessä. Rukoushelmethän on rukousnauha. Ja tapa löytää sana on rukoilla.

Tee minun sydämeni palavaksi rakkautesi tulesta,
että kaikki, mikä minussa on sinua vastaan
häviää kuin tuhka tuuleen.
Pyhä Birgitta

Kelttiläinen pyhimys Pyhä Brigida sanoo, että on kolme asiaa, joita Jumala haluaa:
Tosi usko puhtaassa sydämessä,
yksinkertainen elämä jumalanpelossa
ja rakkaudellinen anteliaisuus lähimmäistä kohtaan .

Kaikki Taizéen tulevat saavat tervetulokirjeen. Ensimmäinen lause kuuluu: Kristus on yhtä jokaisen ihmisen kanssa, poikkeuksetta. Mutta hän myös odottaa myös vilpitöntä ja omaehtoista vastausta meiltä jokaiselta.

Taizéen tulija kutsutaan kulkemaan evankeliumin lähteille rukouksen, hiljaisuuden ja mietiskelyn tietä. Olet tullut löytääksesi jotakin…ehkä löydät tarkoituksen elämällesi.

Rukousnauha rukoilee Pyhän Birgitan kanssa, yhtyy kokosydämisesti ja ilontäyteisesti kelttiläisen pyhimyksen Pyhän Brigidan ja Taizén veljien ajatuksiin. Helmet ilakoivat heidän sanojensa tuulen tuiverruksessa. Ne iloitsevat tuulesta, joka voi uudistaa kristillisen uskomme. Katselemme katkerina, kuinka kaikkien epäonnistuneiden yritystemme tuhka, yritystemme saada itse aikaan uskoa, haihtuu taivaan tuuliin. Kirkko on täynnä hyviä päätöksiä. Me piispat ja johtajat, papit, diakonit, muusikot, perhetyöntekijät, kasvattajat, neuvostot, kirkkovaltuutetut, vapaaehtoiset, kirkkokansa, me olemme usein niin täynnä hyvää tahtoa, että uuvumme. Koska teemme työtä enemmän kuin jaksamme, palamme loppuun, tuhkaksi. Ei käynyt lainkaan niin kuin uneksimme. Haihtukoon tuhka tuuleen.

Niin, ruotsalainen kristillisyys ei ole tullut sellaiseksi kuin me kristityt tuhat vuotta olemme uneksineet. Jos Isä Jumala julkaisi vuosittain selvityksen kaikista epäonnistumisistamme, näivettyisimme ja kutistuisimme olemattomiin. Mutta hän ei koskaan julkaise sellaista. Rukoushelminauha muistuttaa rauhan merkistä.

Rukoushelmien salaisuus

Voin mennä iltakävelylläni pois katuvalojen loisteesta raatihuoneen ympäri tähtien loisteeseen ja mustaan hirvittävään tyhjyyteen … ja heti huomata, että mitä tiedänkin Jumalasta…en uskalla sanoa enempää, sillä ymmärrän, että meidän maallisia mittojamme ei voi verrata Jumalan mittoihin, ei millään tavalla. Mitä puhunkin on hulluutta. Ja mitä ihminen yliopistossa ja vaikka konsiileissa Jumalasta, on lasten jokellusta.

Mutta ihminen voi ja hänen tulee rukoilla ja toivoa. Tunnustelen kädellä taskunpohjaa ja tunnen heti kultaisen Jumalanhelmen. Hyräilen hiljaa - etten häiritsisi varjon kätköissä piileskeleviä pikkulintuja - maallista tunnustusta Vertaansa vailla olevalle:
Sinä olet rajaton,
Sinä olet lähellä,
Sinä olet valo
ja minä olen Sinun.

Tämä on kristillinen usko, joka on minulle lahjoitettu… Tunnen, että sormet koskettavat Hiljaisuushelmeä. Olen onnellinen, ettei minun tarvitse sanoa mitään siitä, mille ei ole sanoja. Jatkan matkaani ja menen Vidingsjö-metsään, jossa suuret puut lepäävät Jumalan läsnäolon hiljaisuudessa… Hetken päästä annan sormieni siirtyä pieneen Minähelmeen, joka on aivan suuren kultaisen helmen lähellä. Sisäisen lapseni kanssa kuiskaan:
Olen pieni ihminen
mutta suuri kuitenkin,
sillä Jumala
asuu minussa

Näissä koskettavissa luottavaisissa sanoissa piilee valtava kristillinen uskonvarainen hyppy, rohkeampi kuin mikään avaruusmatka. Sielu on niin valtavan suuri, että Jumala mahtuu siihen. Me kristityt uskomme, toivomme, että pienen ihmisen, loistavien tähtien ja Tarkoituksen yhdistää kultainen lanka… Annan sormien seurata helmiä Kristuksen tietä, niin, se on Pelastajan tie ja minun pyhitystieni ja kirkon tie. Eikä sen tarvitse olla monimutkainen. Metsän puiden välistä ilmestyy Pyhä Brigida, joka rakastaa elämiä ja hän vahvistaa: Tosi usko puhtaassa sydämessä, yksinkertainen elämä jumalanpelossa ja rakkaudellinen anteliaisuus lähimmäistä kohtaan.

Ainoa mistä olen ylpeä Rukoushelmissä on, ettei niissä ole mitään minun omaani, paitsi äänensävy, sanonnat ja epäselvyys. Rukoushelmet ovat yleiskirkollisia. Ne viittaavat siihen ehdottoman katoamattomaan, mikä on yhteistä koko kristillisyydelle, apostoleiden ja marttyyrien kirkolle. Tässä pyhässä perinnössä on vahvoja sanoja, joiden varassa mekin voimme elää ja kuolla, nimittäin Pyhän Hengen vastaukset kysymyksiin: Kuka Jumala on? Kuka minä olen? ja Kuinka me voimme löytää toisemme?

Kadotettu sana

Olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että meidän kulttuurimme kadottamassa muistilapussa on sana JUMALA. Meille kristityille sana on olemassa, mutta se kirjoitetaan yhä pienemmin ja epäselvemmin kirjaimin. Vaclac Havel sanoo, että 1900 -luvun suurin menetys on Jumala. Sen myötä nykyihmisen todellisuuskäsitys muuttui radikaalisti.

Aine on todellisuutta, henki yhä enemmän epätodellista, ajattelun tuote. Ja mikä ei ole oikeasti todellista, ei itse asiassa voi olla oikeasti arvokasta.

Lapun toisella puolella lukee, selvyyden vuoksi:
Minä olen
Sinä olet
Me olemme

Sinä et ole vain aineellisen maailman lapsi vaan myös hengen maailman. Sinulla on sielu. Sinä olet hengen lapsi, joka on puettu aineen vaatteisiin. Sinä olet pisara Jumalan lähteessä.

Minä olen - Sinä olet - Me olemme -
luotuina ja kastettuina, ihmiskunta ja kirkko.
Minä olen Ikuinen
Sinua, meitä, minä kosketan
Sinä olet, me, olemme pisara - ikuisuuden virta.

Palavan pensaan kipinä loistaa hengessäsi, liekki palaa kirkossa. Mielestäni maallistuminen käy läpi vain biologisen, taloudellisen ja nautinnonhakuisen ihmiskäsityksen. Uudelleen kristillistämisen tulee käydä läpi uudelleen löydetyn hengellisen ihmiskäsityksen.

Tapamme nähdä todellisuus on ratkaisevaa kristillisen uskon tulevaisuudelle. Usko ei ole pakoa todellisuudesta vaan tunkeutumista sen keskustaan. Pääsiäinen ja joulu, kaste ja ehtoollinen, saavat aivan toisen sisällön, kun näemme nekin tulkintoina elämästämme tässä ja nyt, tapana syventää elämää ja saada voimia elää.

Taizén veljet sanovat meille: SINÄ OLET, Kristus on yhtä jokaisen ihmisen kanssa, poikkeuksetta…, mutta hän odottaa myös vilpitöntä ja omaehtoista vastausta meiltä jokaiselta.

Aloita itsestäsi

Hyvä neuvo lukijalle (joka ehkä on seurakunnan työntekijä) on: aloita itsestäsi. Kysy: Kuinka minä N.N, voin tulla pyhitetyksi kristityksi? Se on avainkysymys, sillä sinä olet avain. Jumala on lähde, kristitty on pisara lähteessä, kirkko on virta ajassa. Kristillinen usko ei välity ensisijaisesti opetuksen vaan jäljittelyn kautta - niin kuin kaikki kasvatus. Seurakunnassa ei siis ensin pidä, niin kuin yleensä tehdään, kysyä kuinka saadaan ihmiset kirkkoon vaan: Kuinka me itse löydämme itsemme ja kuinka me löydämme Jumalan? Sen jälkeen tulevat ihmiset, sillä huhu leviää, että lähde on alkanut pulputa. Ala opettamalla itseäsi äläkä viivyttele. Kristillinen usko ei ole jotain ajateltua vaan jotain elävää, usko kulkee aina sydämen ja verenkierron kautta. En voi riittävästi korostaa tätä, en edes itselleni. On lukemattomia mahdollisuuksia kadottaa terävin kärki. Uskoa välitetään seuraamalla. Kristus sanoo toistuvasti niille, joita hän kohtaa missä vain:" Seuraa minua". Sitten voit kertoa, mitä olet kuullut ja nähnyt. Usko on sielun yhdtymistä Jumalaan, ei aivojen ajatuksia Jumalasta.

Mene sitten eteenpäin, sinne minne kuulut: työhön, kirkkoneuvostoon, seurakunnan ryhmiin, lasten ja kastevanhempien luo, rippikoululaisten ja heidän vanhempiensa luo, aikuisten ja vanhojen luo, ompeluseuroihin ja kuoroihin, kirkkokansan ja etsijöiden joukkoon. Vastaus näihin kolmeen kysymykseen Jumalasta, itsestäsi ja kuinka te löydätte toisenne, täytyy olla läsnä kaikkialla niin, ettei kukaan voi välttää lähteen tuoksua, sen lähteen, jonka sinä olet löytänyt ja joka kuuluu jokaiselle. Tämä on kirkon tehtävä maan päällä. Kun kirkko vaeltaa kyynellaaksossa, se saa lähteet pulppuamaan.

Ei kaikkea tärkeää sisälly Rukoushelmiin, ettei korvaamaton peittyisi näkyvistä. Ajattelen, ettemme voi riittävästi korostaa tätä asiaa. Lähinnä paras ei ole riittävän hyvä. Mitä enemmän meille tulvii informaatiota, sitä vähemmän aikaa meillä on kohtaamiseen; mitä vähemmän hiljaisuutta sitä, enemmän levottomuutta; mitä enemmän sinkoudumme kohti moninaisuuden ulkokehää sitä tärkeämmäksi tulee keskus, ydin, joka on täydellisen hiljaa, koska kaikki pyörii sen ympärillä. Aikamme erityinen kiusaus on vaihtaa keskus periferiaan, katoamaton katoavaan.

Rukoushelmikirjojen sanat ovat katoavia. Kuitenkin toivomme ja rukoilemme, että tästä kirjasta voi olla apua seurakunnille uskon koettelemusaikoina. Toivolla on perustansa, sillä useimmat, jotka ovat kokeilleet, ovat huomanneet Rukoushelmet ja siihen liittyvän materiaalin todella käyväksi, sopivaksi ja kehitettäväksi täydentämään kaikkea muuta. Silloin se on tullut siunaukseksi - vaikka se ei kaikille sovikaan. Materiaali vaatii harkintaa ja rohkeutta, sillä se ei ole perinteistä. Jotkut olivat huolissaan siitä, että Rukoushelmet olisivat magiaa, mutta huomasivat, että ne ovat rukousta. Jotkut pitivät Rukoushelmiä lapsellisina - ja huomasivat ilokseen, että niin olikin. Useimmat, jotka aloittivat, tekivät niin harkinnan ja epäilyn jälkeen. He uskoivat menetelmää vaikeaksi ja huomasivat, että olisi voinut olla huonomminkin.

Rukoilkaamme:
Kristus,
jätämme tämän vaatimattoman työskentelyaineiston
kuin viisi leipää ja kaksi kalaa sinun pyhiin käsiisi:
Siunaa se, että se tulee siunaukseksi,
nosta se uhrilahjana Isälle.
Kirkastakoon hän kasvonsa uskollisille palvelijoilleen,
ympäröiköön Hengen kauneus temppelimme. Aamen.

Martin Lönnebo