Kirjat

Oma hartauselämäni
- Karin Carlsson

Olen hyvin yksikertainen ja lapsellinen henkilökohtaisessa hartauselämässäni. Jos sinä haluat saada paremman tason vihjeitä, voit lopettaa tähän. Sinulla ei ole mitään oppimista minulta. Mene rauhassa! (Se tarkoittaa Herran haltuun ja tarkoitan sitä tosissani. Mene rauhassa.)

Oletan, että jos luet edelleen, olet kanssakulkija, halukas kuuntelemaan yksinkertaisen sielun kertomusta. Ehkä olet minun laillani yrittänyt edetä hartauselämässäsi ja vieläkin ajattelet, ettet ole päässyt niin kovin pitkälle. Kaipaat Jumalan läsnäolon tuntoa ja sitä, että voisit tuntea iloa hänen rakkaudestaan ja laupeudestaan. Tule ja istahda viereeni! Rohkaiskaamme toisiamme ja jakakaamme niitä kokemuksia, mitä meillä on elämänmatkaltamme.

Minulla on oikeastaan viisi erilaista Rukoushelminauhaa. Kyllä luit oikein, viisi. Mutta ei sinun tarvitse ottaa siitä oppia, ellet ehdottomasti halua. Yksi riittää, mutta minä olen kuten sanottu, kovin lapsellinen. Ja olen tullut niin huonomuistiseksi, että jos minulla olisi vain yksi, en tietäisi missä se on. Joutuisin etsimään sitä tyynyn alta, kaikista taskuista ja kasseista ja hartauspaikastani ja kirjoituspöydältä ja voi olla, etten sittenkään löytäisi sitä. Siksi minulla on yksi tyynyn alla, yksi hartauspaikallani, yksi jonka voin kiinnittää rintakorun tavoin vaatteeseen, yksi roikkuu seinällä ja yksi on korissa eteishallissa. Mikään niistä ei ole ihan toisensa kaltainen, paitsi että niissä on yhtä monta samanväristä helmeä. Niistä on suurta apua henkilökohtaisessa hartauselämässäni. Saanhan kertoa?

Tyynyn alla olevat Rukoushelmet

Alan kertomalla tyynyn alla olevasta Rukoushelminauhastani. Käytän sitä iltarukouksen jälkeen, kun on pimeää ja yritän nukahtaa. Se merkitsee, että minun täytyy tunnistaa eri helmet näkemättä niitä. Siksi on hyvä että kultainen Jumalanhelmi on erityisen iso, niin etten sekoita sitä muihin helmiin. Silloinhan menisin ihan sekaisin. On erittäin tärkeää aloittaa oikein, siis Jumalanhelmestä. Kun tein tyyny alla olevaa nauhaa, en löytänyt lainkaan soikeita helmiä vaan pitkiä neliskanttisia helmiä, jotka on helppo erottaa pimeässä.

Sitten tulee minähelmi ja sillä on oma historiansa. Kun olin Betlehemissä monia vuosia sitten, ostin helmiäiskaulanauhan. Silloin opin, että helmiäinen on nimeltään "helmien äiti" englanniksi ja ymmärsin samassa, että ruotsinkielinen sanamme (pärla = helmi mor=äiti) tarkoittaa samaa. Sehän on helmen äiti! Annoin helmiäisnauhan äidilleni, kun tulin kotiin. Hän piti siitä ja kantoi sitä usein. Kun hän jätti tämän maallisen elämän ja me siskon kanssa jaoimme hänen omaisuuttaan, huomasin helmiäisnauhan rikkinäisenä yhdessä rasiassa. Sain takaisin helmiäishelmet äidiltäni, joka todella oli ollut äiti, mutta myös "helmien äiti".

Jos olet nähnyt oikean helmiäishelmen, tiedät että se on aivan ainutlaatuinen. Koska helmiäinen on elävää materiaalia, on jokaisella helmellä erityinen, ainutlaatuinen vivahde, eikä mikään ole siis toisensa kaltainen. Äitini kaulanauhan helmet ovat soikeita. Kun tein omat Rukoushelmeni otin yhden näistä helmistä Minähelmeksi. Minähän olen myös aivan ainutlaatuinen. Jumala tahtoi elämäni, äitini synnytti minut enkä ole kenenkään toisen ihmisen kaltainen maan päällä. Tämä helmi on helppo tunnistaa sormilla, kun tartun siihen pimeässä. Kiitän Jumalaa äidistäni, joka kerran opetti minut ristimään käteni rukoukseen. Ajattelen kiitollisena, kuinka rukous kantoi hänet läpi elämän ja kuinka sain seurata häntä rukouksessa hänen kuolinvuoteensa vieressä. Mutta helmiäishelmi muistuttaa minua eniten siitä, että minä olen Jumalan silmissä kaunis helmi - helmi, jota hän on niin kovasti etsinyt ja josta hän on maksanut kalliin hinnan. Jeesus Kristus antoi henkensä, että voisin kuulua Hänelle. Hän rakastaa minua. Hänestä olen kaunis. Se on uskomatonta ja ihmeellistä. Havahdun melkein hereille ajatuksista, mitä tämä helmi minulle kertoo.

Sormeni jatkavat vaellustaan valkoiseen pyöreään helmeen ihan vieressä, kasteen helmeen. Minut kastettiin kauniina alkukesän sunnuntaina 10. kesäkuuta. Minut kastanut pappi oli nuori ja moderni ja oli hankkinut kauniin kastemuiston Diakoniasäätiön kirjakaupasta. Olin perheen ensimmäinen lapsi, joka sai kirjallisen todistuksen kasteesta ja siksi olen aina tiennyt kastepäiväni. Rukoilen " Haluan aina iloisesti tunnustaa: Minut on kastettu Jeesuksen nimeen. Ei ole turvaa parempaa: Isän syli avoinna odottaa…"

Jatkan sormeilua ja löydän soikean hiljaisuuden helmen. Kuulun siihen sukupolveen, jonka piti opetella virsiä ulkoa koulussa ja rippikoulussa. Kuulun myös niihin, jotka rakastavat virsikirjaa ja luen ja laulan virsiä mielelläni. Olen iloinen, että olemme saaneet niin paljon hienoja uusia virsiä. Olen onnistunut opettelemaan niistäkin joitain ulkoa, ja yhtä toistan kun pidän kiinni hiljaisuuden helmestä: Jumalan hiljaisuudessa, voin olla aivan rauhassa…" Toinen säkeistö sopii minähelmeen ja kolmas kasteen helmeen. Neljättä säkeistöä uskallan käyttää Jumalanhelmen kohdalla. Palaan suureen kultaiseen helmeen ja luen mielessäni nämä ihanat sanat virren 522 neljännestä säkeistöstä:

"Sydämessänsä Jumala, Hän, Isä, kantaa minua,
syliinsä sulkee hellästi, salaisen kuiskaa nimeni."

Pidän kovasti kiinni kultaisesta helmestä. Voiko se olla totta? Uskallanko uskoa sen? Epäilys tarttuu minuun: Kuinka voi olla olemassa Jumala, joka kuulee hiljaisen rukoukseni, kun makaan tässä pimeydessä? Ei edes mieheni, joka on vieressäni kuule tai tiedä, mitä ajattelen ja rukoilen. Ja miksi tämä Jumala sitä paitsi välittäisi rukouksestani? Onhan niin monia onnettomia ja kärsiviä ihmisiä maailmassa, jotka todella tarvitsevat Jumalan apua. Minä tässä makaan ihanassa vuoteessani ja kaikki on hyvin. Uskallanko vaivata jumalaa lapsellisilla rukouksillani? On pimeää. Kelloradion punaiset numerot näyttävät 23.59. Olen ihan hereillä.

Silloin mieleeni tulevat sanat: Sinä olet rajaton. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo ja minä olen Sinun.

Kelloradio näyttää 00.00. Ei ole aikaa. Ikuisuus koskettaa minua. Minut täyttää ilo, luottamus, joka karkottaa epäilyksen pimeyden. Luulenko vain vai tuliko huoneeseen valoisampaa? Ummistan silmät ja on edelleen valoisaa. "Sinä olet valo ja minä olen Sinun." Kyllä, niin se on. Tulen ajatelleeksi Kerstin Anérsin ihanaa virttä, jonka olen onnistunut oppimaan ulkoa. Sinun täytyy saada kuulla nyt sen viimeinen säkeistö. Lupaa minulle, että etsit virren ja luet myös kaksi muuta säkeistöä heti, kun sinulla on siihen tilaisuus. Se on numero 27 virsikirjassa.

Illan pimetessä valo katoaa.
Olen yksinäinen, Sinä mahtava.
Olet vaiti, puhut, olet lähellä.
Vaikka epäilenkin, olet Jumala.
Suurempi kuin järki, sydän ihmisen,
Herra olet nyt ja iankaikkinen.

Herra olet nyt ja iankaikkinen. Pysähdyn tähän. Lepään Jumalan Ikuisessa Nyt-hetkessä. Tässä Nyt-hetkessä Jumala on minua lähellä. Minun ei tarvitse ymmärtää Jumalaa. Sitä paitsi olisi ihan hirveää, jos voisin ymmärtää Jumalaa. Silloin ei olisikaan Jumalaa vaan epäjumala, jollaisesta Jumalan sana varoittaa. Ei, minun ei tarvitse käsittää tai ymmärtää, vain olla ja levätä Jumalan rakkaudessa. Tuntea hänen valonsa tässä pimeydessä. Jos joutuisin mustan yön pimeyteen, josta musta yön helmi muistuttaa, en silloinkaan ole yksin.

Sinä olet rajaton. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo ja minä olen Sinun.

Muut Rukoushelminauhani

Nukahdin ennen kuin olin ehtinyt käydä koko renkaan läpi. Kun heräsin pidin edelleen kiinni Jumalanhelmestä. Harvemmin ehdin montakaan helmeä ennen nukahtamista. Eikä ole tarpeenkaan. Helmet ovat tallella kun herään. Niin Jumalakin. Siunaan itseni Pyhällä ristinmerkillä: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. En käytä päivittäiseen aamurukoukseeni Rukoushelmiä. Minulla on vakiintunut rukousrutiini joka valmistaa minua ja lähimpiäni uuteen päivään.

Minulla on tänään asiaa kaupungille. Pukeudun, otan vihkisormuksen astiastaan, laitan diakonikorun kaulaan ja otan Rukoushelmet eteisen korista ranteeseeni. Siinä nauhassa on kuminauha ja sen saa hyvin ranteeseen tai takintaskuun. Kun istun bussissa tai kävelen otan esiin Rukoushelmeni. Aloitan aina kultaisesta Jumalanhelmestä ja annan ylistyslaulun kaikua sisälläni: Sinä olet rajaton, Sinä olet…

Ehkä tartun seuraavaksi suoraan ruskeaan autiomaan helmeen. Minua vaivaa ongelma, josta en oikein pääse selvyyteen. Minulla on kiusaus jättää se sikseen. Miksi minun pitäisi nähdä vaivaa sen ratkaisemiseksi? Se on raskasta ja työlästä. Tartun autiomaanhelmeen ja rukoilen pyhän Birgitan sanoin: Herra, näytä minulle tiesi ja tee minut halukkaaksi kulkemaan sitä. On vaarallista viipyä ja uhkaavaa käydä eteenpäin. Niin, näytä minulle tie…"

Kuinka voin selvitä tästä tehtävästä, jonka sain osakseni? En minä sitä pyytänyt! Miksi juuri minä? Miten ehdin? Miten jaksan? Että pitääkin olla aina huolia vaivaamassa! Tartun siniseen helmeen, huolettomuuden helmeen ja ajattelen vanhaa seinävaatetta, jonka kerran näin vanhan tädin seinällä. Siroin kirjaimin siihen oli kirjailtu: Eilinen on jo mennyt. Huomista et ole nähnyt. Tänään auttaa Herra.

Kun tulen kotiin laitan Rukoushelmet koriin takaisin. Minulla on paljon tehtävää, illalla tulee vieraita. Täytyy siivota sen verran, että näyttää jokseenkin siistiltä. Seinällä roikkuva Rukoushelminauha huutaa: Moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän tahi yksi ainoa. (Se ei ole vielä oppinut uutta raamatunkäännöstä). Asetun hetkeksi hartauspaikalleni. En ole tänään todellakaan ottanut yhtään aikaa ainoallekaan Raamatun sanalle. Mutta siitä tuli muistutukseksi Jeesuksen sana Martalle. Mikä voisi olla ainoa tarpeellinen juuri nyt juuri minulle? Otan Rukoushelmet käteeni ja tartun ensimmäiseen punaisista helmistä, joka käsittelee Jumalan rakkautta, Jumalan uhrautuvaa rakkautta. Katson kuvaa, jossa Jeesus on ristillä ja mieleeni tulee lapsena oppimani virrensäe: Jeesus antoi elämänsä maailman puolesta; anna Herra silmäni olla avoinna. Kun tartun toiseen punaiseen helmeen muistan yhtäkkiä, että minun piti soittaa ja kysyä kuinka vanha ystävättäreni voi. Hänen tarvitsee kuulla, että joku ajattelee häntä.

Sunnuntai-iltana ohjaan iltarukouksen kappelissa. Laitan rintapieleen pienen Rukoushelminauhan, jonka olen koonnut kauniista pienistä helmistä. Hiljaisuuden helmet ovat kuin kultaisia pieniä riisiryynejä. Ne muistuttavat minua, että hiljaisuus on kultainen tilaisuus olla hiljaa Jumalan edessä. Minusta se on kaunis kuin koru ja herättää ihmisten uteliaisuuden. Se antaa minulle mahdollisuuden kertoa Rukoushelmistä. En käytä sitä rukousnauhan tavoin, sillä se on liian pieni. Mutta minulla on ystävä, joka työskentelee sairaanhoidossa ja on pyytänyt minulta sellaista pientä rukoushelminauhaa. Hän tarvitsee sitä päivittäisessä työssään, mutta ei halua sen näkyvän.

Rukoushelmet elämäntulkintana

Rukouksessa eläminen tarkoittaa, että rukous on aina huulilla. Minulle se tarkoittaa enemmänkin avointa vuorovaikutusta Jumalan kanssa, mitä ikinä teenkin. Joskus muotoilen rukouksen. Joskus vain polvistun tai ristin käteni. Mutta useimmiten olemme hiljaa, Herra ja minä. Joka tapauksessa Herra. Joskus ajattelen, että Jumala on aivan liian hiljaa. Eräs virsi alkaa näin: On paljon kysymyksiä ja harvoin vastauksia…

Kun näen mitä ympärilläni ja maailmassa tapahtuu, on minulla monia kysymyksiä. Samaten, kun katson omaa elämääni. Mutta saan apua Rukoushelmistä. Olen opetellut kuinka eri helmet kertovat Jeesuksen elämästä ja teoista. Olen myös huomannut että ne heijastavat minun elämääni. Koko elämänhistoriaani, niin ulkoista kuin sisäistä hengellistäkin elämää voi tulkita helmien avulla. Toivon, että olisin saanut Rukoushelmet aiemmin elämääni, kun minua vaivasivat vaikeat ongelmat ja kun elämä joskus tuntui aivan liian vaikealta ja monimutkaiselta.

Ajattelepa, jos olisin ymmärtänyt, että niin autiomaan helmi kuin musta yön helmikin kuuluvat elämän välttämättömiin vaiheisiin. Välttämättömiä käydä läpi, jotta voisi tulla kypsäksi ihmiseksi, välttämättömiä hengellisen elämän kasvulle. Ajattelepa, jos olisin tiennyt, ettei olekaan tavatonta joutua erämaahan silloin tällöin. Olinhan kylläkin lukenut armon antimista ja kokenut elämän lain alla ja evankeliumin vapauttamana. Mutta en käsittänyt, että armon antimia oli nauhakin - rukousnauha, jossa jokainen elämänhelmi kantaa seuraavaan, ja että ne tulevat uudelleen ja uudelleen aina siihen asti kunnes voimme ikuisesti pysähtyä viimeiseen valkoiseen helmeen, ylösnousemushelmeen, autuaaseen kohtaamiseen.

Rakas Kanssakulkija, olet nyt kuullut historiani. Kiitos, että olet kuunnellut niin kärsivällisesti! Ei haittaa, jos väsähdit välillä, sillä olen tullut aika monisanaiseksi. Toivon kuitenkin sinun voivan lohduttautua sillä, että henkilökohtaisessa hartauselämässä on lupa olla yksikertainen ja lapsellinen. Ja itse kullakin saa olla vaikka viidet Rukoushelmet, jos mieli tekee. Mutta ehkä sinulle riittää yhdet. Kokeile!

Karin Carlsson on eläkkeellä oleva hiipakuntasihteeri, joka on työskennellyt yhdessä Martin Lönnebon kanssa