Kirjat

Keskuteluryhmä Väven (suom.Elämän kangas) kirjasta
Karin Carlsson, hiippakuntasihteeri

Jo maaliskuussa 1999 sain Martin Lönnebon kirjan Väven. Ilahduin ja uteliaana aloin heti lukea ensimmäistä lukua, jonka otsikko oli Avaruudelle, tulelle, hiekanjyvälle ja heille, joita ei minään pidetä. Ehkä luin myös seuraavan luvun, mutta sitten aloin alusta. Teksti oli tulvillaan hengellistä sisältöä ja väittämiä, jotka herättivät ajatuksia ja tunteita ja jotka vetosivat tahtoon. Ei voinut vain lukea eteenpäin niin kuin tavallisesti kirjaa luetaan. Eikä se ole tarkoituskaan. Väven on kirja päivittäiseen hartauteen, harjoituskirja sielulle, kuten Martin sitä mielellään kutsuu. Kun kirjan nimi Väven on johdanto-osassa saanut selityksensä seuraa 52 lukua, jotka on tarkoitettu luettavaksi yksi viikossa vuoden ajan.

Ensimmäisenä Väven vuotenani en päässyt koskaan johdantoa pitemmälle. Päätin, että Vävenistä tulisi seuraavana vuonna, vuosituhannen ensimmäisenä vuonna, päivittäinen hartaudenharjoitukseni. Se tuntui hyvältä päätökseltä ja odotin, mitä päivittäinen kutominen Martin Lönnebon kutomisohjeiden mukaan toisi tullessaan. Kirjan johdantosanathan enteilivät kaunista ja monimutkaista mallia: "Autuaita ovat kutojat jotka etsivät hengen kauneutta, heistä tulee kevyitä kuin perhoset."

Jokaisen viikon luku alkaa samalla tavalla "Hengitä ulos rauhattomuus, hengitä sisään… lue sitten hitaasti." Se osoittautui hyväksi kehotukseksi. Voidakseen omaksua kirjan sanoman ja seurata kehotuksia, jotka lopettavat jokaisen luvun, täytyy rauhoittua. Tätä tekstiä ei voi lukea silmäillen. Ei, Väven on aika vaativa kudontamalli, se edellyttää tarkkaavaisuutta ja sitoutumista, halua harjoitella hengellistä kuuliaisuutta ja elämäntapaa.

Minulle, joka koko pitkän elämän ajan olen saanut armon elää kristittynä, mitä se kaikkineen sisältääkin vaikeuksia ja iloja, on sisältö tietysti hyvin tuttu. Tuntuu hyvältä saada vahvistusta hyvältä kanssakulkijalta tai pitäisi kai sanoa kanssakutojalta elämän kudoksessa. Kuitenkaan Väven ei ole koskaan ennustettavissa. Syvät totuudet kristinuskon lähteiltä esitellään niin että ne tulevat ajankohtaisiksi ja koskettaviksi minulle juuri tänään, kun luen ja ajattelen ja rukoilen viikon luvun asioita.

Jokainen luku loppuu viikon hengelliseen harjoitukseen. Siinä on usein myös ehdotus lyhyeksi rukoukseksi, muistolause ja meditaatiokuva sekä kehotus kiitokseen. Minua kehotetaan joka päivä kirjoittamaan muistiin jotain, mikä on ilahduttanut minua, että minulla on lukemisen loputtua 365 kiitosta.

- Kiitollisuus on parasta silmälääkettä, se antaa lievitystä surullisille silmille, loistoa väsyneille ja pehmeyttä katkerille. Kiitollisuus parantaa näkökykyä, että voit nähdä sen hyvän, mitä elämä sinulle antaa.
- En ole koskaan kuullut kenestäkään, joka olisi käyttänyt näitä silmätippoja ja katunut, kirjoittaa kanssakutojani. Koska tunnen hänet henkilökohtaisesti, kuulen hänen ystävällisen äänensä ja näen hänen ilkikurisen hymynsä lukiessani. Se tuntuu hyvältä, sillä eihän hän aseta mitään yli-inhimillisiä vaatimuksia.

Joskus en ymmärrä tekstiä, kun hän ilmaisee itseään niin ylevästi ja hengellisesti, että minun maanläheinen ihmisolemukseni ei uskalla kurottua niin korkealle taivaan avaruuksiin. Mutta ei se haittaa. Riittää ihan hyvin se, mitä ymmärrän. Esimerkiksi tämä joka päivä kiittäminen. Hankin itselleni muistikirjan jossa on tarpeeksi sivuja, että voin käyttää aukeaman joka viikko. Vasempaan sivuun kirjoitin viikon teeman, harjoituksen, rukouksen, muistolauseen ja meditaatiokuvan. Viereiselle sivulle ylös kirjoitin "Kiitän…" Seitsemäntoista riviä riittävät, että joka päivä voi kirjoittaa, mitä erityisen ilahduttavaa on kokenut. Mikäli mahdollista luen viikon luvun ensimmäisen kerran sunnuntai-iltana ja kirjoitan kiitokseni sunnuntaista. Muistikirjan voin helposti avata muistaakseni viikon harjoituksen ja rukouksen. Se on minulle tarpeellista, sillä valitettavasti unohdan niin nopeasti.

Muutaman viikon kutomisen jälkeen aloin kaivata muitakin kasvoja ja ääniä kuin kirjan kirjoittajan. Kaipasin jotakuta, jonka kanssa voisi keskustella siitä, mitä koin ja mietin kutomisen aikana. Ja tietysti saada apua niihin kysymyksiin, joita jäi puutteellisen ymmärtämisen takia ja joita kysymysten aktiivinen käsittely sai aikaan.

En kuitenkaan tuntenut ketään muuta joka olisi lukenut Väveniä. Niinpä puhuin papillemme. Hänkään ei lukenut Väveniä. Päätimme, että syksyllä saisin tilaisuuden ohjata Rukoushelmihartautta kerran kuussa sunnuntai-iltaisin kappelissamme. Hartauden lopuksi voisin koota keskusteluryhmän niille, jotka haluaisivat opiskella Väveniä.

Syksy tuli ja järjestimme johdantoillan, johon saimme Vävenin kirjoittajan puhujaksi. Mutta Martin halusi, että minä vastaisin hartaudesta ja meditaatiosta hiljaisuudenhelmestä.

Muistelen, että noin 20 henkilö tuli, joista kymmenkunta oli kiinnostunut aloittamaan "kutomiskurssin". Tietysti sain tukea SKSltä kirjojen hankinnassa. Kokoontumisajat oli jo merkitty seurakunnan suunnitelmiin. Ne, jotka osoittivat halua jatkaa keskustelua ja tilata kirjan, saivat tervetulokirjeen, jossa minä mm. esitin seuraavia asioita yhteisestä kutomisestamme:
- Yritämme lukea luvun viikossa aloittaen seuraavasti…
- Merkitsemme muistikirjaan tai tekstin sivuun mitä koemme lukemisen ja harjoitusten aikana: kysymyksiä, pohdintoja, uusia ja hyviä oivalluksia. Merkinnät voivat olla muistin tukena keskustelussamme, kuinka olemme kokeneet ja reagoineet tekstiin. Meidän ei tietenkään tarvitse sanoa ääneen kaikkia ajatuksiamme ja kokemuksiamme. Osa saa jäädä salaisuudeksi, jotka vain me itse ja Jumala tiedämme.
- Keskustelun aikana saamme ottaa esiin kaikki kysymykset, jotka tuntuvat ajankohtaisilta ja kotona lukemaamme lukuun liittyen. Mikään ei ole liian suurta eikä liian pientä keskusteluumme. Meillä on sama Jumala, jaamme saman uskon, mutta näemme Jumalan ja koemme kristillisen uskon eri näkökulmista. Toisten näkemykset voivat rikastuttaa meitä. Harjoitelkaamme siksi kuuntelemaan toisiamme ja ilmaisemaan omia kysymyksiämme luottaen toisiin.
- Keskustelumme aikana jaettuja asioita emme kerro eteenpäin, vaan pidämme ne ryhmän sisäisinä. Meidän tulee pitää huolta ryhmän yhteisyydestä, niin että voimme tuntea olomme turvallisiksi.

Kirjoittamishetkellä syksyn keskustelut ovat ohi ja olemme aloittamassa uutta neljän kokoontumisen jaksoa, jossa kokoonnumme Rukoushelmihartauteen ja keskusteluun elämänkudoksestamme. Koska olen mukana toimittamassa tätä Spegeln kirjaa, jossa esitellään myös Vävenin yhdessä lukemisen hyötyä ja iloa, on keskusteluryhmän osallistujia pyydetty kertomaan, mitä lukeminen, hartaudet ja keskustelu ovat heille antaneet. Ajatukseni on, että Spegeln saisi peilata myös heidän kokemuksiaan. Seuraavassa on joidenkin kertomuksia, mitä yhteinen kutomiskurssi on heille merkinnyt:
- Rukoushelmihartaudet antavat minulle niin paljon, uskon kasvavani hengellisesti.
- Hartaudet tuntuvat merkityksellisiltä. Rauhantäyteisiltä ja vahvistavilta. Ne täyttävät yhden tarpeen muiden kappelin jumalanpalvelusten joukossa.
- Hartaushetket kappelissa antavat meille rauhaa ja harmonian tunteen. Erityistä voimaa joka jollain kummallisella tavalla vaikuttaa ajatuksiin positiivisesti. Joskus kuluu viikkoja ja hyräilen lyhyitä mieleen palaavia ajatuksia.
- Minusta on hyvä olla vaihtelevia jumalanpalvelusmuotoja ja ensimmäinen iltajumalanpalvelus, joka meillä oli Rukoushelmistä, herätti erityisen kiinnostuksen. Ilta Martin Lönnebon kanssa lisäsi kiinnostusta Väveniin. Keskusteluryhmään osallistuminen on jotain, mitä voi pitää etuna.
- Odotan että keskustelu antaa aina enemmän, syvemmältä - kun tunnemme toisemme paremmin ryhmässä. Se on jotain mikä kasvaa vähitellen.
- Ensimmäisen kysymys, mikä esitetään, on miksi ylipäätään käytämme aikaa tämän kaltaiseen kokoontumiseen. Yksinkertaisin tapahan olisi lukea kirja ja reflektoida sisältöä omaa elämän ja uskonkokemusta vasten. Mutta aiemmat kokemukset osoittavat valtavan jännitteen, joka on samasta teemasta muiden ihmisten tulkinnoissa, tulkinnoissa joita lähellä en koskaan ole ollut, joita koskaan en uskonut voivani ajatellakaan. Niin vieraita omalle ajatusmaailmalleni, mutta kuitenkin niin läheisiä ja niin koskettavia.
- Elämän ja uskonkysymykset, kun niistä keskustellaan pienessä ryhmässä vakavasti, ovat kyllä jotain tunnepohjaista ja yhteistä, mikä voi liikuttaa koko ihmistä, Tähän tarvitaan kyllä aikaa ja rohkeutta. Toivottavasti se auttaa jokaista suurempaan nöyryyteen ja toleranssiin arkipäiväisissä toisten ihmisten kohtaamisissa.
- Uskomme että olemme tulleet meditatiivisemmiksi ja harkitsevammiksi Vävenin tutkimisen kautta. Tuntuu kuin olisimme saaneet vastauksia, mutta vielä enemmän kysymyksiä. Hämmentävää? Kyllä, toisinaan! Kirjaa pitää lukea yhä uudestaan. Siinä on niin monta kerrosta. Siihen keskusteluhetket voivat antaa oman lisänsä.
- Jos kirjan lukee vain kerran, sen unohtaa muutamassa päivässä, mutta jos seuraa viikkorytmiä, sitä ei voi ohittaa, vaan se pakottaa ottamaan kantaa omiin elämän arvoihin. Suhteet Jumalaan ja lähimmäiseen tulevat näkyviksi.
- Nyt haluaisin oman pienen Rukoushelminauhan. Luulen, että siitä olisi apua ja tukea aina silloin tällöin. Olen alkanut ymmärtää enemmän muiden kirkkojen ihmisiä, jotka saavat apua rukousnauhoistaan.
-Keskustelut ovat auttaneet paremmin ymmärtämään omaa roolia ja merkitystä lyhyen elämänvaelluksen aikana.