Kirjoitukset

Surusta lohdutukseen

Istutin eilen kevään kukkasipuleita. Tänään olen istunut tietokoneen äärellä kirjoittaakseni surusta. Etsin jotain aitoja lohduttavia sanoja. Silloin ajatuksiini hiipi ajatus, kuin pieni enkeli, ja sanoi ettei siinä ole eroa: "Mitä teit eilen ja mitä teet tänään on yhtä samaa työtä."

Eilen oli aika laittaa maahan uudet sipulit talomme etupihalla. Pikkusipulit täytyy pistää maahan aiemmin syksyllä, kun maa on vielä niin lämmin, että ne ehtivät kunnolla juurtua ennen talvea. Nyt viimeisiä viedään ja lohduttaudun sillä, että niillä on niin ihmeellinen elämänhalu ja että niillä oli jo vaikka kuinka kavereita maassa.

Teen pienen istutusreiän terävällä puutikulla, joka jäi yli temppelirakennuksestani. Lasken sipulit multakoloon juuret alaspäin ja kärki ylöspäin. Ne näyttävät vanhan temppelin kultaisilta kupoleilta, vähän kuhmuraisilta ja ajan patinoimilta. Sitten haravoin maan niiden päälle ja pienet kupolit ovat katseilta piilossa.

Erityisen hauskaa on laittaa maahan aikaisimmat sipulit, jotka nousevat maasta huurteisen iloisina tervehdyksinä keväästä vielä kun on talvi.

Enkelin ajatusta, ettei siinä ole niin suurta eroa, meidänkin kannattaa ajatella. Vanhaan aikaan tuntui hyvältä nähdä hautuumaa kirkon ympärillä peltona tai puutarhana. Rakkaat ihmiset laskettiin maahan odottaen.

Ja uskottiin ja toivottiin, että ihminen on pieni temppeli, jolla on paikkansa taivaan valtakunnassa. Jeesus itse vertasi ruumistaan temppeliin. Ja apostoli Paavali kirjoittaa usein kirjeissään kuolevaisille lukijoille: Ajatelkaa, että olette temppeli.

Sielun temppelissä on jo kevät ja kesä - samalla tavalla kuin sipulit loistavan kuorensa alle piilottavat kukkansa. Kuolevainen ihminen kätkee uskossa sisälleen ikuisuuden, Jumalan temppelin, jossa Henki asuu.

Tämä kuva kasvamisen ehdoista on minua lohduttanut. Mutta mikä puhuu minun sisimmälleni, voi vaieta sinulle.

Vaikka tiedänkin varsin hyvin, että olemme erilaisia, yritän kuitenkin antaa muutaman neuvon. Ota ne vastaan hyvää tarkoittavina yksinkertaisen veljen ajatuksina, veljen, joka myös on kärsinyt surua, vaikka se ei olekaan sinun suruasi.

1. Sure. On vain yksi tie surusta ja sen nimi on Suru.
2. Uskalla olla mitä olet, kun olet heikko, anna sen näkyä.
3. Puhu surustasi, jaa surusi. Mutta vedä verhot eteen, kun tarvitse yksinäisyyttä ja pimeyttä.
4. Luota siihen, että kaipaus on ikuista, mutta suru ei. Syvä suru voi ehkä puoli vuotta, mutta sitten näet valoa tunnelin päässä. Silloin ei pidä jäädä pimeyteen. Et petä suruasi menemällä maailmaan, missä linnut laulavat. Surukin on elämän palvelija.
5. Kiitä kuolleesta ihmisestä. Rukoile hänen puolestaan. Sytytä kynttilä.
6. Luota siihen, että Jumala on sekä elävien että kuolleiden Jumala. Älä hylkää toivoa siitä, että "mikä kylvetään katoavuudessa, nousee katoamattomuudessa".
7. Kun näet toisen surevan, älä väisty, älä vaihda kadun toiselle laidalle. Sureva tarvitsee läheisyyttä ja osallisuutta.
8.Tee hyvää läheisillesi, se on hyväksi itsellesikin.
9. Älä kanna huolta siitä, mitä sanoisit surevalle. On tärkeämpää olla kuin puhua. Silmäsi, äänesi kaiku, lohduttaa. Olkaa hiljaa yhdessä, tai sano sanoin, mikä tulee sydämestäsi.

Nyt kukkasipulit ovat maassa ja odottavat kevättä. On kaunis syyspäivä. Lehdet ovat kullan keltaisia ja leijuvat, liitävät ja kiitävät kohti maata lepäämään niin metsiköissä, puutarhoissa kuin kirkkomaallakin.

Maa tuoksuu. Minusta se tuntuu elämän tuoksulta. Pian voit haravoida lehtiä ja huomata sinivuokkojen valmistautuvan kevääseen. Niiden sininen hiljaisuus on mahtava ylistyslaulu kevättaivaalle. Mutta peitä ne vielä lehdillä. Niiden aika ei ole vielä tullut.

kirjasta Fyra år med Martin Lönnebo