Kirjoitukset

Ei ole sanoja

On parasta olla hiljaa. Itkeä voi.
Olla karttamatta onnettomuudesta kärsivää, olla tungettelematta.
Auttaa käytännön asioissa.
Tukea auttavia järjestöjä, pitkäjänteisesti.
Kyllä minulta kysytään: Missä Jumala oli, kun hyökyaalto tuli? Miksi tämä tapahtui juuri meidän perheellemme?
On vaikea vastata, sillä selityksiä ei ole.
Ihmiset ovat viisaita. He tietävät. Emme me etsi selityksiä, vaan inhimillisiä ihmisiä. Ihmisiä, jotka sietävät minua, kun minun pitää jatkuvasti puhua tapahtuneesta. Ihmisiä, jotka kestävät itkuani.
On vain tajuttava, että tilanne tulee lähipäivinä vain vaikeammaksi useimmille kärsiville.
Tämä päivä päivältä jatkuva ahdistusta lisäävä odotus. Tämä epävarmuus. Kuinka rakkaille on käynyt? Olisinko voinut toimia toisin? Mitä lapseni ajatteli, kun en voinut pitää hänestä kiinni? Sellaiset kysymykset ovat sietämättömiä.
Sellaiseen eivät selitykset kelpaa lohdutukseksi. Mutta sen kestää, jos jotkut ovat lähelläni, öisinkin.

Jobin kirja on raamatun katastrofikirja. Kun Job oli menettänyt kaiken, kiiruhtivat ystävät hänen luokseen.
Kun he näkivät hänet, he puhkesivat itkuun.
He olivat niin viisaita, että he istuivat hiljaa hänen kanssaan seitsemän päivää ja seitsemän yötä.
Sitten he alkoivat puhua ja selittää.
Mutta se oli aivan liian aikaista. Se vain lisäsi Jobin epätoivoa.

Lähiaikoina lämmin ja hiljainen läsnäolo auttaa. Ja käytännöllinen huolenpito.
Hermostunut kritiikki ja itkuinen sentimentaalisuus vain pahentaa tilannetta.
Jos ihminen on nähnyt lapsen katoavan aaltojen viemänä, tulee kirkon työntekijänkin vaieta. Ei sellaiseen ole sanoja.
Mutta sydämessään voi rukoilla. Ja ajatella.
Missä laupeus ja rakkaus, siellä Jumala on.
Niin pidetään huolta, jos äiti tai isä seisoo avuttomana rannalla.
He tarvitsevat ystävää koko elämän ajan.

Suru kestää kauan, kaipaus koko ajan.

Ihan varmasti on paljon tekemistä, elinajaksi.
Me ihmiset tarvitsemme toisiamme aina. Ja eniten kun hätä on lähellä.
Riitit, seremoniat ja rukoukset ovat tärkeitä. Ne luovat järjestystä kaaokseen. Niissä jopa sanat voivat olla riittävän vahvoja valaisemaan pimeyttä.

Martin Lönnebo/ Aftonbladet010105