Kirjoitukset

 

Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa

 

Luin tutkimuksen, miksi nuoret haluavat tulla. ”Rikkaaksi” vastaus voitti. Toiseksi tuli ”Kuuluisaksi”. Tulos ei ollut yllättävä.

 

Paholainen ei ole tyhmä. Kun hän kiusasi Kristusta, valitsi hän näiden kahden kiusauksen variaatioita. Ne ovat yleisinhimillisiä.

 

Siksi kirjoittaminen siitä, miten meidän tulisi suhtautua tavaraan, ei ole lainkaan helppoa. Paholainen ei ole kaukana ja hän on hyvin varustautunut. Unohdan näppäimistön vähäksi aikaa ja katson Kristusikonia edessäni kysyen: Herra, mitä meidän tulisi tehdä tavaralle? Ja mielessäni ajatus, että Kristus myytiin 30 hopearahasta, jatkan kysyen: Ja mitä tehdä rahojen suhteen? Onko hyvä tai huono juttu kerätä niitä kasapäin. Onko oikein, että ostimme uuden auton jouluksi? Ja kuinka paljon minun pitäisi jättää omaisuutta jälkeeni?

 

Kristus ei sano mitään, niinpä minä jatkan: Oletko ehkä sydämeltäsi kommunisti, niin kuin jotkut sanovat? Vai oletko pikemminkin kapitalisti, onhan niin paljon rikkaita kristittyjä, jotka tuntevat tulleensa siunatuiksi tavaroiden paljoudella? Vai oletko vastuuntuntoinen sekatalousekonomisti, joka on ymmärtänyt markkinoiden ja globalisaation hyvinvointia luovan dynamiikan?

 

Kristus ei sano mitään. Minä ymmärrän. Hänhän on jo vastannut. Kuulin vastauksen jo pyhäkoulussa, mutta koko elämä ei ole riittänyt seurausten näkemiseen. Se on niin yksikertaista. Kristus ei opeta taloudellista teoriaa vaan tavan nähdä, rakastaa, uskoa, uhrata. Se on yhtä yksinkertaista kuin Isä meidän.

 

Kun sanomme ”Isä meidän” devalvoituvat kaikki omistusmuotomme, valtiolliset ja yksityiset, käytännölliseksi taloudenhoidoksi Taivaallisen Isämme suuressa kodissa. Sillä  mitä me itse omistamme? Ja millä oikeudella?

 

Pyhitetty olkoon sinun nimesi – ei minun. Tulkoon sinun valtakuntasi  - ei minun. Tapahtukoon sinun tahtosi – ei minun. Tämän kolminkertaisen harjoituksen jälkeen olemme valmiita tarttumaan tavaroihin: Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Ja sitten tunnustamme syntimme, pyydämme niitä anteeksi ja rukoilemme apua pahan vastustamisessa.

 

Olin kerran väittelyssä, jossa keskusteltiin vastuustamme maapallosta. Meitä oli kolme osallistujaa. Ensimmäisen mielestä vain  yhteisomistus ja pitkälle menevä ohjanta voivat estää ryöstöviljelyn. Toinen sitä vastoin samasta syystä väitti, että maa ja meri pitäisi yksityistää. Syy: Ihminen pelkää sitä, mitä hänellä on. Sitten oli minun vuoroni. Minun oli pakko valittaen todeta, että edeltävät puhujat olivat väärässä, nimittäin omistusoikeuden suhteen.  Mutta kysehän on erehdyksestä, jatkoin. Tiettävästi kukaan ei omista maapalloa?  Meidänhän olisi pitänyt ostaa se maailmankaikkeudelta? Olisikohan kauppa tehty dollareilla vai euroilla? Ja ketkä olisivat ostajat? Meille ihmisille ei riitä, että eläimet ja kasvit ovat asuttaneet maata kauemmin kuin me. Eikä voisi olla niinkään, että vain nykyinen sukupolvi olisi omistaja?

 

Meille kristityille on itsestään selvää, että maa on Luojan. Luojan kiitos. Ja me olemme vain tilanhoitajia. Pääoman takia, nykyisessä maailmantaloudessa, voi olla käytännöllistä, että on joitain kovia kapitalistiomistajia, vaikka yksityisiäkin. Mutta minä olen iloinen, ettei minun tarvitse kantaa sellaista vastuun taakkaa.

 

Kun kunnioittavin ja hellävaraisin käsin olen jakanut ehtoollista tai valanut pyhää kastevettä lapsen päähän, käy niin, että pyhästä hetkestä jää jotain jäljelle hetkeksi. Niin minun tulisi menetellä kaikkien ihmisten ja asioiden suhteen ympärilläni. Ne ovat Jumalan minulle antamaa lainaa. Luojan laina ja sakramentti, nämä muistot paratiisista, ovat avainsanoja kristityn suhteessa tavaraan. Mutta älä luulekaan, että pakenen todellisuutta. Henki on ajanut rikkaan maailman autiomaahan kiusattavaksi, ja minut maailman mukana. Miksi X on rikkaampi kuin minä? Ei kai pieni kumarrus paholaiselle voi saada aikaan suurta vahinkoa? Minä ymmärrän, jos polvitaipeissa nykii.

 

Yksi suosikeistani on Makarios Egyptiläinen. Hänestä kerrotaan muun muassa, että kerran hän tapasi varkaan, joka aikoi viedä hänen omaisuutensa mennessään aasin selässä. Makarios meni varkaan luo ja auttoi tätä lastaamaan aasin kuormaa. Sitten hän antoi tämän mennä ihan rauhassa ja sanoi: Emme ole tuoneet mitään maailmaan, emmekä voi viedä täältä mitään pois. 1 Tim 6:7

 

Kristillinen usko on sekä asketismia että elämän myönteisyyttä, aina en tiedä kumman valita.

Yksi suosikeistani on siksi Martin Luther, hänen näkemyksensä armosta ja ihmisestä tilanhoitajina, on kirkkomme perintöä. Hänen kotinsa oli legendaarinen avoimuudestaan ja vieraanvaraisuudestaan. Ellei Käthe -vaimo olisi vähän jarruttanut, olisi juttu mennyt hallitsemattomaksi. Mutta tarvittiin paljon Luojan lainaa, että se pyöri.

 

Kristus kuiskaa: Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

 

Kysymys tärkeysjärjestyksestä jää.


Martin Lönnebo