Päivänavauksiin

Jumalan varjelus - aavistuksen pitempi juttu - vaikka kahteen päivänavaukseen (mukana vanha pitkävartinen - rikkinäinen - katto"kruunu")

Vanhassa testamentissa on neljännen Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa tutunoloinen teksti: "Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan."

Koko Raamattu kertoo siitä, kuinka ihmiset eri aikoina ovat kokeneet Jumalan vaikutuksen elämässään. Monet kertomukset ovat kuvauksia siitä, kuinka ihmiset ovat kokeneet Jumalan varjelevan heitä.

Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka
- Jumala varjeli kansaansa kaislameren ylityksessä siirtämällä vedet sivuun ja palauttamalla en paikalleen, kun egyptiläiset olivat saavuttamassa israelilaiset.
- Samaisella erämaavaelluksella Jumala antoi kansalleen ruokaa ja vettä, kun nämä olivat nääntymäisillään.
- Kun Daniel joutui leijonien luolaan, Jumala varjeli hänet niin, että hän säilyi hengissä.
- Kun filistealaiset taistelivat israelilaisia vastaan, Jumala antoi Davidin voittaa Goljatin ja niin filistealaiset pakenivat.

Kun tullaan Uuden testamentin puolelle kertomukset jatkuvat:
- Otetaanpa vaikka juttu siitä, kuinka opetuslapset olivat myrskyssä ja pelkäsivät hukkuvansa. He herättivät mukana olleen Jeesuksen, joka tyynnytti myrskyn.
- Tai mietitään mitä Pietarille tapahtui, kun hänet oli vangittu ja pistetty kahleisiin. Yöllä Jumala lähetti enkelinsä vapauttamaan Pietarin, että hän voi edelleen julistaa ilosanomaa Jeesuksesta.
- Tai kun Paavali oli myrskyssä ja laiva haaksirikkoutui, pelasti Jumala paitsi Paavalin niin koko laivan miehistönkin.

Kertomuksia siitä, kuinka Jumala on varjellut yksittäisiä ihmisiä ja Israelin kansaa on Raamatussa vaikka kuinka paljon. Ihan samalla tavalla me tämän päivän ihmiset voimme kokea Jumalan varjelusta. Ja ihan samalla tavalla, jos niitä kirjoitettaisiin muistiin, voisivat tulevaisuuden ihmiset nähdä, kuinka merkittävä asia kokemus Jumalan varjeluksesta on meille ollut.

Kerronpa yhden tapahtuman omasta elämästäni.

Vaari eli vuosikymmeniä Sepänkadulla. Hänellä oli siellä vanhassa melkein sata vuotta sitten rakennetussa talossa kaksi huonetta ja keittiö. Huoneet olivat paljon korkeampia kuin nykyaikaisten elementtitalojen huoneet ja niinpä kattolampuissakin piti olla pitkä varsi, että valo tuli riittävän alas.

Minulla on tässä vaarin lamppu. Vaari nimittäin kuoli jo parikymmentä vuotta sitten ja hänen pojanpoikansa, mieheni, sai lampun vaarin olohuoneesta - laittaakseen sen meidän olohuonettamme valaisemaan.

Nyt tämä lamppu on huonommassa kunnossa kuin silloin, kun sen saimme. Kävi nimittäin niin, että heti kun olimme lampun saaneet hienoine lasikupuineen ja kristallipisaroineen, halusimme sen kiinnittää kattoon. Kiireesti irrotimme vanhan lampun ja yritimme ripustaa tämän sen tilalle. Katossa oleva koukku oli kuitenkin nini pieni, ettei tämän lampun koukku mahtunutkaan siihen ja niinpä päädyimme kiinnittämään koukut toisiinsa rautalangan pätkällä.

Koko illan ihailimme lamppua ja erityisen innostunut siitä oli poikamme, joka oli vain vuoden vanha ja osasi vain vähän puhua. Amppu. Amppu, hän sanoi kerran toisensa jälkeen ja pysähtyi lampun alle. Osoitti sitä ja sanoi taas: Amppu, Amppu.

Illan pimennyttyä yöksi luin lapselleni iltarukouksen ja menimme nukkumaan. Mutta olin tuskin saanut unen päästä kiinni, kun kuului kamala räsähdys. Säntäsin olohuoneeseen katsomaan ja siinä se oli. Hieno lamppu lasikuvut pieninä pirstaleina ympäri olohuoneen lattiaa. Kiinnitys oli pettänyt. Arvaat varmaan, että minua harmitti. Niin kuin vai voi harmittaa, monestakin syystä. Lamppu, jonka olimme perintönä saaneet oli pirstaleina, minun piti väsyneenä jaksaa siivota sirpaleet lattialta.

Mutta niitä siivotessani enin harmi haihtui. Ajattelin, miten olisi käynyt, jos lamppu olisi pudonnut aiemmin. Vaikkapa silloin, kun pieni poikani innoissaan seisoi sen alla ja sanoi "amppu, amppu". Oli todellakin onnellista, ettei lamppu pudonnut päivällä, ettei keneenkään sattunut. Sain sirpaleet siivotuksi, vähitellen rauhoituin ja menin takaisin nukkumaan. Ristin käteni ja tajusin, ettei onni ollut vain sattumaa, vaan perheemme sai kokea Jumalan varjelusta ja siitä kiitin Jumalaa.