Päivänavauksiin

(mukana hehkulampun osia: hehkulanka, lasinen "lautanen", pallolasi... tai koko lamppu)

Kotini lähellä oli tehdas, jossa itsekin olin jonkun aikaa töissä. Siellä käytettiin tällaisia osia lopullisen tuotteen valmistamiseen. (Pelkkä lampun lasikuori) - mikähän tämä voisi olla?
Vasta kun siihen listään tällainen LAUTANEN (osa jossa hehkulanka on kiinni) ja pienempiä osia (hehkulankaa) on lopputulos tällainen: LAMPPU

Tuo tehdas oli Airamin lampputehdas. Aikanaan tehtaan nimi AIRAM sai aikaan meidän perheessä keskustelun, joka sopii tähän vuoden aikaan. Poikamme olivat suurinpiirtein teidän ikäisiä, vasta koulunsa aloittaneita ja kysyin heiltä, mitä yhteistä on Airamin lampputehtaan nimellä ja Jeesuksen äidillä Marialla. Pojat pyörittelivät nimiä edestakaisin ja vanhempi heistä oivalsi: Airam on toisinpäin Maria.

En kuitenkaan kelpuuttanut vastausta sellaisenaan, vaan jatkoin kyselemistä, mitä muuta yhteistä Airamilla ja Marialla on kuin yhteiset kirjaimet nimissä.

Pojat miettivät asiaa aikansa, mutta eivät keksineet sen enempää selityksiä. Niinpä kerroin heille oman oivallukseni, joka oli syntynyt lampputehtaan pitkien iltavuorojen aikaan pakkauskoneen ääressä.

Airam ja Maria, molemmat tuovat valoa elämään.

Aivan heti pojat eivät ymmärtäneet mitä tarkoitin ja kyselivät, mikä juttu tämä oikein on. Ja luulen että niin tekin vähän ihmettelette, mistä on oikein kysymys. Mutta kyllähän se on ihan selvä juttu. Lampputehdas valmistaa lamppuja ja kun niitä käytetään saadaan aikaan valoa. Mutta mikä sitten on Marian ja valon yhteys?

Kun Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan ihmiseksi, hän halusi kertoa meille, että hän rakastaa meitä. Kun saamme osaksemme rakkautta, se on iloinen ja valoisa asia, suorastaan hieno juttu. Ja niinpä kun Maria- nuori nasaretilainen nainen- sai tulla Jeesuksen äidiksi, hän voi sillä tavalla tuoda valoa ja lämpöä - Jumalan rakkautta ihmisten elämään - tähän maailmaan.

Joulu on valon juhla. Meillä Suomessa se ajoittuukin vuoden pimeimpään aikaan. Mutta jo Vanhassa testamentissa kun ennustetaan Jeesuksen syntymää, sanotaan näin: (Jes 9: 1 ja 5) Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa loistaa kirkkaus.

Sillä poika on syntynyt meille. Poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan. Hänen nimensä on ihmeellinen neuvontuoja, väkevä Jumala, Rauhan ruhtinas.

Jeesus on maailman valkeus, sitä kuvaavat kynttilät ja juhla, jota vietämme jouluna.

Rukoilemme: Hyvä Jumala, kiitos että rakastat meitä niin paljon, että annoit poikasi maailmaan. Auta meitä osoittamaan rakkautta toisiamme kohtaan ja siten olemaan ilona ja valona toistemme elämässä. Aamen.