Päivänavauksiin

(kiitos taas Tarjalle)

mukana a 3 kuvia tai kalvokuvia: tyytyväinen mies, omenia, kaksi poikaa, poika auto kädessä, 2. poika lukemassa, omenakoreja, autopoika isän kainalossa

- Tässä on tyytyväinen mies (kuva). Hänellä on syytä olla iloinen. Hänen asiansa ovat hyvin, vaikka hän joutuukin hankkimaan toimeentulonsa kovalla työllä. Hänellä on omenatarha, joka tuottaa riittävästi mukavaan elämiseen.

- Omenatarhassa (kuva omenista) on paljon työtä. Omenat kasvavat kun puut saavat lämpöä, vettä ja ravintoa sopivasti. Mutta sadosta tulee parempi, jos puita hoidetaan ja maata muokataan. Ja työtä on varsinkin sadon kypsyessä. Omenat pitää korjata talteen ennen kuin syyssateet tulevat tai omenat putoilevat maahan. Onneksi miehen ei tarvitse selvitä työstä yksin.

- Miehellä on kaksi poikaa (kuva) Jussi ja Jaakko, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet olemaan mukana omenatarhan töissä. Taas kerran sadonkorjuun aikaan isä sanoo pojilleen: "Puutarhassa on kiireitä, lähtekääpä töihin."

- Veljekset ovat kovin erilaisia. Jussi (kuva pojasta auto kädessä) on kiinnostunut kaikesta, mitä voi tehdä käsillä. Hän näpertää ja väkertää kaiken aikaa. Niin nytkin. Hän vastaakin: "Ei isä, en minä nyt ehdi. Teen tämän valmiiksi ja nurkassa on monta rikkinäistä autoa korjattavaksi. En minä mene."

- Jaakko (kuva lukevasta pojasta)on tutkijatyyppi. Hän lukee kaiken aikaa tai sitten mietiskelee lukemaansa. Hän keskustelee ja pohtii maailmanmenoa. Nytkin hänellä on kirja kesken, mutta hän sanoo: "Kyllä isä, minä menen ihan juuri."

- Kun ilta koittaa tuo Jussi omenatarhasta monta korillista omenoita(kuva). Hän meni töihin vaikkei luvannutkaan. Mutta Jaakko lukee edelleen. Hän ei ainonutkaan mennä vaikka lupasi.

- Ei liene vaikea vastata kysymykseen, kumpi pojista toimi isän tahdon mukaan (kuva Jussista isän kainalossa). Minä ainakin ajattelen, että isän tahdon mukaan toimi poika, joka meni töihin vaikkei luvannutkaan.

Raamatussa Matteuksen evankeliumissa (Matt 21:28 - 31)on samanlainen kertomus:"Mitäs te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: 'Poikani mene tänään viinitarhaan työhön.' 'En minä halua' poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi:'Menen kyllä isä' muttei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?"

Jeesus puhui tämän vertauksen ylipapeille ja lainopettajille, jotka monesti antoivat itsestään toisenlaisen kuvan kuin mitä todellisuudessa olivat. Mutta vertauksen opetus voi koskea meitä jokaista.

On helppo sanoa: kyllä minä teen. Mutta se ei riitä. Pitää myös tehdä mitä lupaa. On tärkeä toimia niin kuin puhuu. Olen miettinyt muutamia esimerkkejä, mitä se koululaisen elämässä voi tarkoittaa.

- voithan luvata 'kyllä teen läksyt' mutta jos et tee, niin tunnilla läksyjä kysyttäessä ei tuosta lupauksesta ole paljonkaan hyötyä
- kun kotona on sinun vuorosi viedä roskat, tyhjentää tiskikone tai käydä kaupassa, on ihan helppo sanoa 'teen ihan kohta', mutta ei työ tule sanomalla tehdyksi. Roskat ovat viemättä, tiskikone tyhjentämättä, tavarat yhä kaupassa.
- hyvinkin voit sanoa 'anteeksi, että kaadoin sinut kuralätäkköön', mutta anteeksipyynnöllä ei ole merkitystä, jos jatkat toisen tyrkkimistä ja taas hän kaatuu
- on helppo sanoa 'olen sinun kaverisi', mutta on paljon vaikeampaa toteuttaa kaverina olemista kun toinen tarvitsee apua ja joku muu vaikka pyytää samaan aikaan mukaansa kioskille karkkia ostamaan.

Kaikki lupaukset, riitojen selvittelyt, anteeksipyynnöt, hyvät aikomukset ovat turhia, jos ne jäävät vain puheiksi. Käyttäytymisen tulee olla puheiden mukaista. Ei ole aina helppoa tietää, miten voimme toimia oikein. Eikä ole aina helppo toimia oikein. Mutta meillä kaikilla on yhdessä hyvä elää, jos pyrimme elämään Jumalan tahdon mukaan puheissamme ja teoissamme. Onneksi voimme rukoilla niin kuin nytkin: Rakas taivaan Isä. Anna meidän ymmärtää sinun tahtoasi ja anna meille voimia elää sen mukaan. Auta että puheissamme ja teoissamme olisimme luotettavia ja rehellisiä. Aamen.

Jumalan siunaamaa koulupäivää.