Juttelen Nasaretin torilla ystäväni Marian kanssa. Meitä on monta. Olemme tulleet koolle kuuntelemaan airueen viestiä. Puheensorinaa, vaatteiden kahinaa, kiirehtiviä askelia ja sitten torven törähdys. Väki hiljenee. Keisari Augustus on antanut käskyn. Jokaisen on lähdettävä kotikaupunkiinsa kirjoittautumaan veroluetteloihin. Uutinen ei yllätä. Muista kaupungeista on jo kuulunut samansuuntaisia viestejä. Betlehem kutsuu. Kotikaupunkini. Mieluummin menisin sinne muista syistä. Mutta matkaan on lähdettävä, halusin tai en.

Maantie pöllyää. Kuljemme jo seitsemättä päivää auringonpaahteessa. Matka edistyy hitaasti, sillä Maria ei jaksa kävellä eikä hän jaksa istua pitkään aasinkaan selässä. Hän on viimeisillään raskaana. Perille päästään kiiruhtamattakin, kunhan lapsi ei synny matkan aikana. Lopulta näemme Betlehemin talot. Ilta on laskeutumassa ja kiiruhdamme päästäksemme majoittumaan ennen yötä.

Odotan Marian kanssa kaupungin torilla, kun Joosef etsii yösijaa. Kaikki sukulaisten talot ovat täynnä. Kaikki majapaikat ovat täynnä. Kaikkialla, missä voisi yöpyä, on jo ihmisiä. Muut ovat ehtineet ennen meitä. Lopulta Joosef hakee Marian mukaansa. Hän on löytänyt tallin yöpaikaksi. Minä teen muutaman sukulaiseni kanssa leirinuotion suojaisaan metsikköön tallin taakse. Levitämme vuodematot ja käperrymme viittojen alle lähekkäin. Matkalla on jo nukuttu monta yötä taivasalla, nyt vielä tämäkin.

Uni ei tule. Ajattelen Mariaa ja kohta syntyvää lasta. Matkalla Maria on toistellut sanoja: Olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle hänen tahtonsa mukaan. Ymmärrän. Maria on niin nuori ja nyt jo tulossa äidiksi. Hän saa voimia uskosta. Hän palvelee Jumalaa, hiljaisena ja nöyränä. Osaisinpa minäkin olla yhtä luottavainen. Huolehdin niin monista asioista, niin kuin nytkin. Tapahtukoon minullekin hänen tahtonsa. Lopulta nukahdan.

Älkää pelätkö! - havahdun hereille ohikulkevien miesten ääniin. Hiljaisessa yössä miesten puhe erottuu selvästi.Enkeli sanoi: Älkää pelätkö! Ensin luulen heidän puhuvan meille, mutta sitten ymmärrän, että kyse on keskustelusta. Mennään kiireesti! - he hoputtavat toisiaan ja maa tömisee askelten alla. Lapsi on syntynyt tallissa, kuulen jonkun sanovan. Samassa tajuan, ettei kovin montaa lasta tänä yönä synny tallissa. Maria on saanut lapsen. Mutta mistä nuo miehet sen tietävät?

Nousen nopeasti ja lähden seuraamaan heitä. He kulkevat suoraan talliin, jossa Maria ja Joosef yöpyvät. He astuvat sisään. Joosef asettuu suojelemaan perhettään, Maria katsoo miehiä pelästyneenä. Mutta miehet kumartavat syvään. Älkää pelätkö! He kertovat, kuinka enkelit ovat ilmestyneet heille ja kertoneet Vapahtajan syntyneen maailmaan. Seimessä kapaloissaan nukkuva lapsi on Messias. Marian ilmeestä näkee, etteivät sanat tule yllätyksenä. Hän tietää, että lapselle annetaan nimeksi Jeesus, mikä tarkoittaa Jumala pelastaa.

En rohkene keskeyttää paimenten kertomusta. En rohkene kysyä Marialta mitään. Seison tallin ovella ja katson seimessä nukkuvaa lasta. Olen nähnyt vastasyntyneitä ennenkin, mutta en koskaan mitään tällaista. Vaatimaton talli on täynnä salaperäistä valoa, joka säteilee Jeesus-lapsesta. Ajatuksiini tulvii Jesajan ennustuksia:

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

Uskon, että Jumala itse, maailman valo, elämän leipä ja elävä vesi on tullut keskellemme antamaan meille iankaikkisen elämän. Paimenten kanssa kumarran Rauhan ruhtinasta, Vapahtajaa. Jumala on meidän kanssamme.


Taivaanranta, Joulujuttu