Päivänavauksiin

Olen usein miettinyt opetuslapsia Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Mitä he mahtoivat ajatella ja tuntea? Millaisella mielellä he kulkivat ensin paettuaan Jeesuksen vangitsemispaikalta, nähtyään Jeesuksen kuoleman, kuultuaan että hauta oli tyhjä. Järkyttäviä, hämmentäviä, odottamattomia tapahtumia, yksi toisensa perään. Kerran yritin eläytyä opetuslapsen asemaan ja kuvittelin, mitä hän olisi voinut kirjoittaa päiväkirjaansa, jos olisi sellaista pitänyt.

Ensimmäisen otteen otsikko on ”kolmannen päivän iltana”, kyse on siis päivästä, josta uskontunnustuksessa sanomme ”nousi kolmantena päivänä kuolleista”.

Kolmannen päivän iltana.
Olen hämmentynyt. Olimme koolla lukittujen ovien takana ja yhtäkkiä Hän seisoi keskellämme ja sanoi: ”Rauha teille. Niin kuin Isä on lähettänyt minut niin lähetän minä teidät.” Mielessäni kävi epäilys, ettemme me voi mihinkään mennä. Meille käy samoin kuin hänellekin. Meidät vangitaan ja tuomitaan kuolemaan. Mutta samassa Hän puhalsi meitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki.” Silloin sisimpäni alkoi väristä, enkä oikein vieläkään ole tolallani. En ole valmis lähtemään, mutta tiedän, että lopulta on lähdettävä.

On jotenkin on samanlainen olo kuin silloin Gennesaretin rannalla, kun ensimmäistä kertaa tapasin Hänet. Olimme olleet koko yön kalassa. Käyneet läpi kaikki hyvät apajat. Kerran toisensa jälkeen nostaneet tyhjän verkon. Huuhdoimme verkkoja, kun Hän tuli siihen ja alkoi kysellä. Kerroimme, että olimme tehneet turhaa työtä. Silloin Hän ei enää kysellyt. Hän kehotti lähtemään uudelleen vesille. Epäilin silloinkin mielessäni, ettei se kannata. Kehotus oli kuitenkin jotain enemmän kuin kehotus. Meidän oli lähdettävä. Ja saimme kalaa, enemmän kuin koskaan. Hämmentyneenä ja pelästyneenä mietin, mitä tämä oikein on. Hän ilmeisesti näki lävitseni, kun sanoi: Älä pelkää. Seuraa minua. Teen sinusta ihmisten kalastajan. Ja niinhän me sitten lähdimme Hänen seuraansa.

Toinen kuvitteellinen merkintä on seuraavalta aamulta: Neljännen päivän aamuna: Yöllä nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Kerran toisensa jälkeen näin Hänet edessäni, keskellämme lukitussa huoneessa. Siinä Hän seisoi. Haavat käsissään ja jaloissaan. Onneksi olin paikalla, muuten olisi ollut vaikea uskoa, että se todella oli Hän. ”Minä lähetän teidät”, Hän sanoi. Näinkö hän lähetti meidät, nytkö me olemme ihmisten kalastajia?

Mutta mitä me voimme tehdä. Hän oli kanssamme niin vähän aikaa. Hän opetti: ”Yksikään teistä ei voi olla opetuslapseni, ellei luovu kaikesta, mitä hänellä on.” Ja me luovuimme. Kuka veneistä ja verkoista, kuka perheestä, kuka ammatista ja sitten Hänelle kävi niin kuin kävi. Mitä meille jäi. Ei mitään.

Vaikka eihän meillä ollut oikeastaan mitään silloinkaan, kun Hän kehotti meitä antamaan ruokaa tuhansille ihmisille. Hän antoi meille mahdottoman tehtävän. Mutta silloin Hän oli kanssamme. Pienellä pojalla oli viisi leipää ja kaksi kalaa. Hän katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Sitten Hän mursi leivän ja antoi palat meille. Me jaoimme ja jaoimme ja jaoimme. Ruokaa riitti kaikille. Pienet eväät monille tuhansille. Miten mahdoton tehtävä oli mahdollinen? Hän katsoi taivaaseen ja lausui kiitoksen.

Nyt hän lähetti meidät tekemään hänen työtään. Vaikka tuntuu mahdottomalta lähteä, kun hän on poissa, niin emmehän ole yksin. Hänhän sanoi ”Ottakaa Pyhä Henki.” Ja hän vakuutti, että Taivaallinen Isä tietää, mitä me tarvitsemme. Hän kehotti etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja Jumalan tahtoa, niin kaikki muukin annetaan sen myötä. Huomispäivä pitää kyllä itsestään huolen. Katson siis taivaaseen, ojennan tyhjät käteni ja lausun kiitoksen. Hän on kanssamme tänäänkin. Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.”

Tähän mekin tämän päivän opetuslapset voimme luottaa.
Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.