Päivänavauksiin

Kävelin kerran kaupungilla poikieni kanssa. Yhtäkkiä eräs mies kosketti olkapäätäni ja kysyi: Oletko sinä Kaarina. Katsoin miestä hämmästyneenä ja vastsin olevani. Samalla kysyin kuka hän mahtoi olla. Ja hän kertoi olevansa luokkatoverini neljän ensimmäisen kouluvuoden ajalta. Kun oikein tarkkaan katsoin häntä, huomasin hänen ruskeat silmänsä ja parran reunassa erottuvan hymykuopan ja tunnistin hänet. Jos hän ei olisi pysähtynyt kohdalleni, en olisi häntä tuntenut. Emmehän olleet nähneet yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Uteliaisuuttani kysyin, mistä hän minut tunnisti ja hän kertoi kiinnittäneensä huomion tapaani kävellä. Mutta vasta kun olin puhunut jotain pojilleni hän varmistui asiasta, ääneni paljasti minut.

Olin kasvanut kymmenvuotiaasta tytöstä yli nelikymppiseksi naiseksi ja hän tunnisti minut tavastani liikkua ja äänestä. Ne eivät ole muuttuneet.

-----------Näin voi käydä. Jokin herättää huomiomme ja yhtäkkiä tunnistamme henkilön, jota emme osaa odottaa tapaavamme.

Maantie kiemurtelee maisemassa. Hiekka pölyää kun kaksi miestä kävelee poispäin kaupungista. Toinen pyyhkii kasvojaan kuin hiestä, vaikka ilta on jo laskemassa ja kuumin aika päivästä on ohi. He näyttävät puhelevan hiljakseen avuttoman hämmentyneinä.

Keskustelusta voi erottaa yksittäisiä lauseita: Ei tässä näin pitänyt käydä. Kuka olisi voinut aavistaa. Me luovuimme kaikesta. Mitähän tästä vielä seuraa. On vaikea uskoa, että tämä on totta.

Hetken kuluttua heidän seuraansa liittyy kolmas mies, joka kysyy: Mistä te oikein keskustelitte matkamiehet? Silloin kulkijat pysähtyvät murheellisina ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastaa viitaten kädellään kaupunkiin päin: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.

Mitä te tarkoitatte? kysyy muukalainen.

Kleopas jatkaa: Sitä mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta ja me toivoimme, että hänestä olisi tullut kansamme Vapahtaja. Mutta meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme hankkivat hänelle kuolemantuomion ja ristiinnaulitsivat hänet.

Eikä siinä kaikki, tänään on kolmas päivä kun se tapahtui ja nyt jotkut naiset ovat saattaneet meidät aivan hämmennyksiin. He kävivät aamulla haudalla eivätkä löytäneet hänen ruumistaan vaan näkivät siellä enkeleitä, jotka sanoivat että Jeesus elää.

Silloin muukalainen sanoo vähän moittien: Voi teitä ymmärtämättömiä! Noin hitaitako te olette uskomaan kaikkea sitä mitä profeetat ovat puhuneet.

Miehet jatkavat matkaa yhdessä ja muukalainen selittää Kleopaalle ja hänen toverilleen mitä kirjoituksissa on ennustettu Messiaasta, Vapahtajasta. Pitkä matka tuntuu lyhyemmältä ja miehet saapuvat Emmaus nimiseen kylään. Päivä on illassa ja pimeys laskeutuu, mutta muukalainen aikoo kulkea eteenpäin. Miehet pyytävät muukalaista jäämään seuraansa: Jää meidän luoksemme, päivä on jo kääntymässä iltaan. Ja hän jää.

He menevät yhdessä sisään hämärään huoneeseen ja ryhtyvät aterioimaan. Muukalainen ottaa leivän, murtaa sen ja antaa matkakumppaneilleen. Silloin he tunnistavat hänet: Hän on Jeesus. Mutta samassa Jeesus katoaa heidän näkyvistään.

Ei ollut mennyt kuin kolme päivää kun Kleopas ja hänen ystävänsä olivat viimeksi tavanneet Jeesuksen, mutta he eivät enää tunnistaneet häntä. Ei se oikeastaan ollut ihme. Jeesushan oli kuollut. Tai oli ollut kuollut. Miten he olisivat voineet uskoa että hän yhtäkkiä kävelee ja keskustelee heidän kanssaan. Jotain on muuttunut. Mutta kun Jeesus murtaa leivän, niin kuin oli tehnyt monesti seuraajiensa kanssa, niin siitä he tunnistavat hänet. Jeesus häviää heidän näkyvistään, mutta varmuus että Jeesus elää, jää. Jumala on herättänyt hänet kuolleista.