Päivänavauksiin

Usko ja epäusko Mark 2: 1 - 12

Tänä aamuna voit lähteä kanssani taas matkalle Palestiinaan. Jeesuksen aikaan ja kotimaahan.

Kertomuksessa voit asettua sivustaseuraajaksi katselemaan, mitä tapahtuu. Mutta yhtä hyvin, voit olla mielessäsi joku väkijoukosta,joku kirjanoppineista tai joku kantajista tai se, jota kannetaan.

Lähdetään siis liikkeelle. Kuvittele maisema. (kalvokuva tasakattoisista taloista voi olla avuksi) Vuoren rinne on täynnä tasakattoisia valkoisia taloja. On kuuma aurinkoinen päivä, ilma väreilee. Omituinen kulkue liikkuu tiellä mäkeä ylös. Erään talon edustalle on kokoontunut paljon väkeä. Sisältä kuuluu puhetta, joka sekoittuu ihmisten kuiskeeseen. Taloon on ahtautunut paljon enemmän väkeä kuin sinne tavallisesti mahtuisi. Omituinen kulkue pyrkii myös pääsemään väkijoukon läpi sisälle. Se ei onnistu. Itse asiassa lähempää katsottuna kulkue ei olekaan kovin omituinen. Neljä miestä kantaa viidettä, joka ei itse kykene liikkumaan. Hiki virtaa kantajien kasvoilla. Halvaantunut mies tuijottaa kirkkaalle taivaalle. Niinhän hän on tehnyt ties kuinka kauan. Katsellut maailmaa makuuasennosta. Ehkä hän on jo menettänyt toivonsa. Ehkä hän on estellyt, kun ystävät ovat ehdottaneet avun hakemista. Ehkä hän ei enää ole jaksanut uskoa, että kukaan voi häntä auttaa. Mutta hänen ystävänsä, neljä miestä, he ovat päättäneet toteuttaa aikomuksensa. He uskovat ystävänsä saavan apua tästä talosta. Mutta ihmisiä on liikaa, ihan liikaa. On toivotonta yrittää tunkeutua väkijoukon läpi.

Niinpä he laskevat vuodematossa makaavan ystävänsä alas ja huohatavat. He pyyhkivät hikeä otsaltaan ja näyttävät miettivän. Hetken keskusteltuaan he ottavat kantamuksensa ja lähtevät poispäin. Tai ei sentään. He kiertävät väkijoukon ja nousevat talon päädyssä olevia portaita katolle. He laskevat ystävänsä katolle makaamaan ja ryhtyvät tarmokkaasti purkamaan kattorakenteita. Halvaantunut on hämmentynyt. Hänen ystävänsä uskovat niin vahvasti, ettei edes talon valkea katto heitä voi estää. Toivo hiipii halvaantuneen sydämeen, ehkä. Ehkä sittenkin hän voi tulla terveeksi. Vähä vähältä katolle kohoaa kasa puretun katon osia. Pitkän uurastuksen jälkeen miehet nousevat seisomaan tekevät viitoistaan köysiä ja laskevat vuodematon kantamuksineen katon aukosta taloon.

Sisällä talossa on jo jonkin aikaa ihmetelty katolta kuuluvia ääniä. Kun vuodematollaan makaava halvaantunut lasketaan väkijoukon keskelle, syntyy hiljaisuus. Kansan keskellä seisoo Jeesus. Hän sanoo maassa makaavalle miehelle:"Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." Kirjanoppineet ihmettelevät: "Miten hän tuolla tavalla puhuu, hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?" Väkijoukko kohahtaa. Mielissä on ihmetys, eikö Jeesus tällä kertaa parannakaan halvaantunutta. Kuin arvaten ihmisten ajatukset Jeesus sanoo:"Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi' vai sanoa:'Nouse ota vuoteesi ja kävele?' Sitten Jeesus jatkaa puhuen itsestään "Ihmisen pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" ja lisää kuin todisteeksi osoittaen sanansa halvaantuneelle "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi". Kaikkien hämmästykseksi mies nousee seisomaan ja käärii vuodemattonsa kasaan. Yhtäkkiä täpötäyteen huoneeseen tulee tilaa miehen kulkea ovesta ulos. Ihmiset eivät tiedä mitä ajatella. Jotkut ovat hämmästyneitä, jotkut ylistävät Jumalaa, monet sanovat tietämättä, mitä uskoa "Tällaista emme ole ikinä nähneet".

Jeesus saa aikaan ihmeellisiä asioita. Asioita, joita on vaikea uskoa. Usko Jumalaan on itse asiassa meille ihmisille melko mahdotonta, ellemme saa siihen apua häneltä itseltään. Me voimme kaivata Jumalaa, me voimme rukoilla uskoa. Usko on lahja, jonka Jumala antaa. Jumala voi auttaa meitä ihmisiä epäuskossamme ja epäuskostamme. Niin silloin Jeesuksen aikaan kuin vielä tänäänkin

Rukoilemme: Hyvä Jumala, kiitos että olet meitä lähellä ja rakastat meitä. Auta meitä tuntemaan sinua. Kiitos että niin teet. Aamen.