Majatalon työntekijä muistelee

Muistan kuinka majatalomme avattiin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kolmekymmentä pitkää ja vaiherikasta vuotta. Hienoa aikaa. Erityisesti mieleeni ovat jääneet muutamat matkalaiset.

Eihän siitä ole kauaakaan, kun tähän pöydän ääreen istahti muuan mies. Matkasta väsynyt. Se oli kevätpuolella, kohta pääsiäisen jälkeen. Hän tilasi leipää ja viiniä ja pyysi, että istuisin hetken hänen seurassaan. Meillä oli aika hiljaista ja niinpä istahdin pöytään. Mies aterioi rauhassa. Mursi leipää, nautti viinistä. Istui ajatuksissaan ja olin jo nousemassa töihini, kun hän tarjosi minullekin ja alkoi kertoa. Tässä hän istui ja puheli hiljakseen, oikeastaan kuin itsekseen jotenkin tähän tapaan:

Haluaisin ymmärtää jotenkin, mitä tapahtui pääsiäisen jälkeisenä aamuna. En saanut yöllä oikein unta ja heti, kun aamu valkeni lähdin kävelemään ulos läheiseen puutarhaan. Aurinko oli juuri noussut, oli aivan upea aamu. Kuljeskelin ajatuksissani ja kuuntelin hiljaisuutta.

Äkkiä huomasin, etten olekaan yksin. Olin tullut puutarhassa olevan haudan lähelle ja haudan suulla seisoi kolme naista keskustellen hämmästyneinä. Kolme naista. Uteliaana pysähdyin katsomaan, mitä oli tapahtumassa. Samassa häikäisevä valo alkoi loistaa avoimesta kalliohaudasta ja naiset pelästyivät. Itse asiassa niin minäkin. Mutta kirkkauden keskeltä erottui hahmo, joka sanoi naisille: "Älkää pelätkö. Tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä hän on noussut kuolleista." Naiset poistuivat melkein juosten. Jäin katselemaan heidän peräänsä käsittämättä koko jutusta yhtään mitään.

Väsynyt matkalainen - ajattelin. Merkillisellä tavalla onnellinen ihminen. Hänen hämmennyksensä, kummallinen kertomuksensa, siinä on jotain sellaista, mitä ei voi unohtaa. Erityisesti minua koskettivat sanat "Älkää pelätkö". Jäin miettimään missä olin kuullut nuo sanat ennenkin. Ja silloin muistin ensimmäiset työpäiväni. Yli kolmekymmentä vuotta sitten. Elettiin Keisari Augustuksen verollepanon aikaa. Silloinkin kuulin nuo samat sanat "Älkää pelätkö", samalla tavalla hämmentyneen onnellisen ihmisen kertomana.

Muuan paimen tästä ihan läheltä istahti pöytään yön valvomisen jälkeen. Hän kysyi tiesinkö, kuinka ihmeellisiä asioita yön aikana oli tapahtunut. Enhän minä mistään voinut tietää - oma työpäiväni oli ollut pitkä ja raskas ja lopulta olin päässyt nukkumaan. Tässä pöydässä tuo paimen istui ja kertoi omaa tarinaansa.

Eilen illalla olimme tapamme mukaan kedolla lampaiden kanssa. Nuotio paloi ja juttelimme hiljaa päivän tapahtumista. Taivas oli täynnä tuhansia tähtiä. Lampaat määkivät vielä harvakseltaan asettuessaan levolle. Oli nukuttavan rauhallista.

Mutta yhtäkkiä ja aivan arvaamatta koko taivas leimahti kuin tuleen. Säikähdimme toden teolla. Mutta kirkkauden keskeltä kuului ääni: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille suuren ilon. Teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra. Te löydätte lapsen kapaloituna seimestä… Ennen kuin ehdimme täysin tajuta mitä tämä kaikki tarkoitti taivas kirkastui vielä entisestään ja loistavat hahmot - enkeleitä varmaan - julistivat Jumalan kunniaa ja rauhaa maailmaan.

Ja sitten kaikki oli ohi. Pimeys ympäröi meidät, pieni nuotiotuli näytti aivan mitättömältä. Tähdetkin olivat jotenkin himmeämpiä, paitsi yksi, joka loisti kaupungin yllä kirkkaampana kuin mikään koskaan näkemäni tähti. Epäröimättä lähdimme etsimään lasta. Kaupunkiin, kujille, majataloihin. Tämän talon tallista löytyi seimestä vastasyntynyt lapsi. Vaikken voinut ymmärtää enkelin puhetta maailman Vapahtajasta, niin lapsen nähdessäni tiesin: Tässä nukkuu Kristus, Herra.

Täällä tavallisten ihmisten keskellä, vaatimattomassa tallissa, seimessä. Kristus Herra.

Näin paimen kertoi. Ehkä hän huomasi, että minua alkoi vähän pelottaa, sillä hän toisti vielä sanat, jotka oli itse kuullut: Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja.

Lähdin tallille katsomaan ja löysin Marian ja Joosefin ja lapsen joka makasi seimessä. Jeesus-lapsen. Vapahtajan.

Taivaanranta, Joulujuttu