Oma sivu, Taivaanranta

Hyvä työtoveri.

Hyvä kerhonohjaaja, älä turhaan pälyile ympärillesi kenelle minä puhun sanoessani hyvä työtoveri.

Minä puhun sinulle. Me olemme työtovereita Taivaallisen Isämme työssä veljemme Jeesuksen lähettäminä ja Pyhän Hengen kutsumina. Saatat miettiä, että teenpä minä kovin vakavan ja juhlavan jutun kerhonohjaamisesta. Itse ajattelen, etten näillä tavallisilla sanoilla pysty tehtävästämme riittävän juhlavasti puhumaan. Kyse on isosta jutusta, aivan mahdottoman isosta jutusta, jonka suuruudesta minullekin jotain valkeni vasta tätä puhetta ajatellessa.

Aikanaan kun Viikkiin alkoi muuttaa uutta väkeä, olin siellä töissä. Aloittelin kerhotoimintaa ja halusin myös tarjota vähän vanhemmille koululaisille jotain. Niinpä päädyin poikien kokkikurssin pitämiseen. Ei sinne montaa poikaa tullut ja yhdellä kerralla tuli vain yksi. Meidän piti tehdä pannukakkua ja niin sitten teimmekin. Kaveri sai itse mitata ja sekoittaa ja paistaa pannarin. Syödessämme sitä juttelimme niitä näitä. Kyselin, mistä hän oli muuttanut ja millaista siellä entisessä paikassa oli ollut. Ja miltä nyt tuntuu asua täällä Viikissä. Kaveri kertoili, kuinka ystävät ja tutut asiat olivat jääneet sinne entiseen asuinpaikkaan ja siellä oli kaikki paljon paremmin paitsi yksi juttu. Uteliaasti halusin tietää, mikä tässä uudessa paikassa on paremmin ja olin aika hämmästynyt kun hän sanoi: kun tääll on tää kerho.

Mitään kummallista tuossa kerhossa ei ollut. Pikemminkin koko juttu oli minusta perin vaatimaton. Enhän voinut tuossa tilanteessa edes ajatella, että poika olisi sanonut kerhosta noin siksi, että sai siellä olla kavereitten kanssa. Hänhän istui lähes vieraan viisikymppisen naisen kanssa siellä pannarilla. Mutta silti hänelle kerho oli iso juttu. Aika ja paikka häntä varten.

Kerhonohjaaminen on ajan antamista. Ja samalla, kun se on ajan antamista, se on auttamista, kuuntelemista, huomaamista, keskustelua, tukemista, kysymistä, vastausten etsimistä. Lyhyesti sanottuna kerholaisten kanssa elämistä. Suuresti sanottuna se on rakkauden antamista ja suoraan sanottuna Jumalan rakkauden välittämistä. Siinä me olemme työtovereita. Eikä tehtävä ole helppo.

Ei rakkauden välittäminen niin kovin vaikeaa ole, ellei sitten halua pitää kaikkea saamaansa rakkautta itsellään. Luulen, että vaikein osa on suostua ottamaan vastaan rakkautta. Vaikeinta on suostua siihen, että minä en itse teekään tätä juttua yksin tai kerhonohjaajakaverin kanssa. Minä en teekään omaa työtäni, vaan minä teen Taivaallisen Isän töitä ja häneltä saan sen mitä minulla on tähän työhön antaa. Kerhonohjaamisessa ei siis riitäkään ajan antaminen. Se on itsensä antamista.

Tähän työhön saat yhden apuvälineen. Se on kalenteri, jossa pienet Jumalan lapset, meidän kaltaisemme juttelevat Taivaalliselle Isälleen. Toivon, että tämä kalenteri voisi muistuttaa sinua näistä ajallisista asioista, kerhoilloista, kerhonohjaajatapaamisista, kerholaisten nimipäivistä, ja kaikesta muusta mikä vaatii aikaasi ja huomiotasi. Toivon myös, että tämä kalenteri voisi muistuttaa sinua siitä, ettei aikamme ole oikeastaan meidän aikaamme, ei yhteinen työmme meidän työtämme, ei rakkautemme meidän rakkauttamme - se kaikki on Taivaallisen Isämme aikaa, työtä, rakkautta. Eikä kyse ole pelkästään siitä ajasta, jonka käytät tavalla tai toisella täällä seurakunnan seinien sisäpuolella kerhossa tai muuten. Isona kuviona kyse on koko elämästäsi, kaikista ihmisistä ja asioista joita kohtaat. Toivottavasti tämä kalenteri voi muistuttaa sinua kaikkina päivinä Jumalan rakkaudesta, joka auringon tavoin joka aamu tuo valoa ja lämpöä elämään.

Meillä on tehtävä: Menkää ja tehkää, rakastakaa, itkekää ja iloitkaa, auttakaa ja palvelkaa, kertokaa ja opettakaa, … Ja meillä on lupaus: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.