Kirjat

Minä olen tässä, Jumala on läsnä, on aivan hiljaista
ÄLÄ PIDÄ KIIRETTÄ

"Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut ja tutkiskeli sitä." Nämä sanat sopivat harjoitukseemme. Tee kuten Maria. Taivaan valtakunta voi saada paikkansa sinunkin sydämessäsi. Lepo, hiljaisuus, avaa ovia, sinun tapauksessasi, sinun itsesi sisimpään.

Sisäinen elämä on ihmisen vähiten tutkima manner, koska se on suuri, rikas ja luoksepääsemätön. Me nykypäivän ihmiset olemme köyhempiä kuin esivanhempamme, sillä emme anna hengen valon läpivalaista aineellista maailmaa. Kuinka hohdottomaksi luomakunta silloin tulekaan. Olet ehkä aikuiseksi tultuasi unohtanut suurimman osan lapsuudestasi, sen tunteista ja kuvitelmista, ja siitä kuinka pieni ihminen aistii maailmaa, kuinka lapsen näkökulmasta maailma oli lumoava, pelottava ja kiehtova. Tietoisuuteesi nousee vain se, mikä on tarpeen elämän säilymiselle. Ajatuksillasi ei ole ympärillään avaruutta, kun ne keskittyvät hyödyllisiin, käytännöllisiin asioihin. Meidän nykypäivän ihmisten yllä leviävä taivaankansi on usein tyhjä näkymättömistä voimista ja olennoista; tyhjä Korkeimmasta, enkeleistä ja paholaisista; tyhjä pyhimyksistä ja poisnukkuneista. Tämä ei merkitse, ettei näkymätöntä maailmaa olisi. Siksi tulee kiiruhtaa hitaasti. Siksi sinunkin tulee aloittaa siitä, missä olet, eli itsessäsi ja itsestäsi. Se vie aikaa, sillä matka sydämeesi on pisin, tärkein ja kiehtovin matkasi.

Ensiksi on pelkkä aavistus, että suuri Salaisuus voi koskettaa sinua. Siksi on välttämätöntä, että jätät levottomat ajatuksesi ja ahkerat kätesi - jos niitä ei tarvita välttämättömiin maallisiin tehtäviin - ja olet rauhassa. Et voi kuulla sisintä ääntäsi niin kauan kuin melskaat ja teet jatkuvasti jotakin. Jos ihminen on vain Minä, ei ole mahdollista kohdata Sinää.

Aiemmin ihmisille ei tarvinnut selittää, mitä on olla rauhassa. Heille hiljaisuus oli yhtä itsestään selvä asia kuin luonto. Mutta nyt on toisin. Nyt meidän täytyy tietoisesti etsiä rauhaa ja hiljaisuutta. Tässäkin yksinkertaisin tapa on useimmiten paras. Voit harjoitella sisäistä hiljaisuutta, kun olet kävelemässä, tai kun sinulla on hetki aikaa illalla, tai kun kuorit perunoita, tai kuuntelet JS Bachia, tai kun hakkaat puita.

Aloita huutamalla Jumalaa avuksi sanoilla, joihin olet tottunut tai sanoilla, jotka tuntuvat juuri silloin sopivilta. Pyydä hänen läsnäoloaan. Jäät kuuntelemaan hiljaa, kun annat ruumiin ja sielun olla rauhassa. Yritä rentoutua. Kuulostele hetki omaa hengitystäsi. Älä ajattele mitään. Tunne kuinka ilma virtaa sisään ja ulos. Älä ajattele mitään.

Henki on jumalallinen ja eläväksi tekevä. Hetken kuluttua, kun olet rauhoittunut, voit rukoilla hengityksen tahdissa lyhyitä rukouksia. Hämmästyksesi huomaat, että voit taas rukoilla ilman sanoja ja ajatuksia, tai sanoin, kuvin ja tuntein. Mutta se voi viedä pitkän aikaa, joten älä lannistu. Kokemasi tunne ei aina ole ihana. Voit kokea suurta Tyhjyyttä, vaikeita muistoja, itkua, kaipausta, fyysistä kipua. Ne ovat koettelemuksia matkalla omaan sydämeesi.

Jättäytymisrukous:
Sinä tunnet ja kiedot hellyyteesi
niin heikon kuin vahvankin,
niin sairaan kuin terveenkin.
Siksi jätän itseni
pelkäämättä ja ehdoitta Sinun käsiisi.

1. Sytytä kynttilä, jos voit. Istu rauhassa tai voit vaikka olla makuulla. Ajattele katselevasi niittyä.
2. Hengitä syvään hetki. Älä ajattele mitään. Jos ajatuksia tulee, anna niiden mennä.
3. Kuvittele Kristus vastasyntyneenä lapsena sydämessäsi.
4. Tutkiskele salaisuutta, että tämä jumalanlapsi tuntee salaisen nimesi ja on osa perusolemustasi.
5. Näe kauniita tulevaisuuden unia tästä lapsesta ja yhä syvenevästä yhteenkuuluvuudestanne.
6. Lepää Jumalan loppumattoman hyvyyden läsnäolossa. Älä ajattele mitään.
7. Lopeta vakuuttumalla sydämessäsi, että Jumala on lähempänä sinua kuin sinä olet itseäsi. Älä ajattele mitään. Jää ajatusten tulla puolen olevan Läsnäoloon.

Väven -kirjasta