Arkisto

Jopa sellaiselle, joka minun laillani ei ole koskaan epäillyt Jumalan olemassaoloa, on suhde Jumalaan joskus hankala. Mutta ongelmat eivät ne ole vakavia ja näyttävät enemmän olevan minun ongelmiani kuin Jumalan, usein aivan pieniä juttuja maailmankaikkeuden näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jumalan vaatetus. Ihan totta: Uskomme ja epäuskomme kohdistuu vähemmän todelliseen Jumalaan itseensä kuin hänen vaatteisiinsa.

Jos saan hetken puhua kuten ihmiset "yleensä" ajattelevat (tiedän ettei minulla ole valtuuksia!), kuulostaisi se suurin piirtein tältä:

Rakas Jumala
Et tee mitenkään helpoksi meille uskoa. Joskus se on ihan mahdotonta. Ja meidän on kovin vaikea rakastaa sinua, kun sinä pukeudut raudanlujaan sotisopaan. Me vapisemme, kun sinä hakkaat valtavan terävällä miekallasi niitä, joilla ei ole oikeaa uskoa. Miksi teet niin? Suurin osa ei varmaan tiedä paremmasta ja tekee parhaansa.

Tai kun istut vakavana ja ankarana tuomarituolillasi ja tuomitset meidät ikuiseen rangaistukseen antamatta meille mahdollisuutta armahdukseen. Miten toimit niiden kanssa, jotka katuvat katkerasti? Tai jotka eivät ymmärtäneet paremmin? Tai joita johdettiin harhaan?

Meidän on myös vaikea kunnioittaa sinua, kun tulet pukeutuneena taivaan ja maan yksinvaltiaaksi kuninkaaksi tähtien koristamassa viitassasi. Jos kerran hallitset kaikkea, miksi annat maan olla tällainen kärsimyksiä kiehuva pata?

Sitä paitsi meidän on vaikea laulaa ylistyslauluja sinulle, kun sinä Ylipappina astut kirkkoon maailmankaikkeuden kauneimmassa kuorikaavussa. Kelpaavatko likaiset vaatteemme? Sinäkö valitset sydäntemme laulut? Mitä ajattelet onnettomasta lauluäänestämme, sinuthan on hemmoteltu pilalle enkeliäänin.

Mutta meidän täytyy tunnustaa, että on meillä helpompaa, kun kumarrut lapsen tai kuolleen puoleen ja otat hänet syliisi. Tai kun illan hiljaisuudessa, kun kukaan ei ole katsomassa, laitamme kädet ristiin ja rukoilemme Isä meidän. Silloin voimme melkein uskoa, että olet meidän. Kaikkein helpointa meille on, kun kuljet tunturiin, siinä kirkossa on niin kauniit kuorin ikkunat. Tai kun laitat ihanimmat kesävaatteet päällesi, ne jotka tuoksuvat tuomelta, villikukilta, aikaiselta aamun sarastukselta, avoimelta taivaanrannalta merellä. Silloin on miltei luonnollista uskoa sinuun.

Eikö sinun aina pitäisi pukeutua niin, että voisimme uskoa sinuun? Sillä ihan varmasti me tarvitsemme sinua.

Mitähän Jumala ajattelisi vastata tällaiseen? Luulenpa, että Jumalalla on tähän suurenmoinen vastaus, minä vain en tiedä sen sisältöä. Ja valitettavasti ei kukaan muukaan.

Mutta odottaessamme tuota Ihanaa vastausta, mitä mikään ihmiskorva ei ole kuullut, meillä on Toivon vastaus. Se kuiskaa sydämessämme: "Voima kohtaa meidät heikkoudessakin." Se on kristillinen vastaus. Se on ihmeellinen vastaus meille. Sen kanssa voi elää ja kuolla. Se kertoo, että Jumala riisuu joskus omat hienot vaatteensa ja pukeutuu meidän yksinkertaisiin vaatteisiimme, että voisimme ymmärtää hänen haluavan olla Jumalamme.

Kylmänä talvipäivänä 300 -luvulla ratsasti nuori Martin -niminen sotilas Amiensin kaupunginportille, missä hän tapasi alastoman kerjäläisen. Koska hänellä ei ollut mitään muuta kuin sotilaspukunsa, jakoi hän miekallaan kahtia viittansa ja antoi toisen puolen kerjäläiselle. Seuraavana yönä Kristus ilmestyi Martinille kerjäläisen viitanpuolikkaassa ja sanoi enkeleille: "Martin, joka on vielä kasteoppilas, on verhonnut minut tähän pukuun." Tämän jälkeen Martin otti kasteen ja aikanaan hänestä tuli piispa ja pyhimys.

Hänen kaimansa Martin Luther on saarnannut paljon siitä, kuinka on helpointa oppia tuntemaan Jumala. Meidän ei tule katsoa hienoihin vaatteisiin. Jumalan voi löytää vastakohdassaan, kun hän jättää ihanuutensa ollakseen alaston kerjäläinen kylmänä talvipäivänä. Laupeus näkee Jumalan. Me itse saamme tulla Jumalan luo riisuttuina kaikesta koreudesta.

ajatukset Fyra år med Martin Lönnebo -kirjasta