Arkisto

Ristin Johannes kirjoittaa: Sielun pimeään yöhön Sinä sytytät tulen, joka ei koskaan kuole, joka ei koskaan kuole.

Usko on kuin pieni liekki pimeässä. Pidä kynttilää kädessäsi, pidä liekki loistamassa. Et näe pitkälle, mutta se ei ole tarpeenkaan, näet askelen kerrallaan. Liekin valossa voit nähdä vilaukselta Kristuksen, joka aina kulkee edelläsi. Kuljet luottavasti hänen jalanjäljissään. Tärkeämpää kuin kaikki teoriat siitä, kuka Kristus on, on halukkuutesi seurata häntä. Hänen Salaisuutensa paljastuu vain sille, joka häntä seuraa.

Ei tarvitse vastata teoreettisiin kysymyksiin Pyhästä Hengestä. Tuuli saa meren liikehtimään ja kuljettaa mukanaan tuoksuja kotimaan rannalta, tuoksuja, jotka ovat täynnä rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää.

Sielulle riittää, kun se saa hengittää tätä tuulta. Se on uskoa. Se on mystiikkaa. Aivan erilaista, kuin minkä oppineet vangitsevat käsitteisiinsä. Uskoa ei voi ansaita. Usko ei anna oikeutta katsoa muita alaspäin. Uskoa ei voi hallita, eikä se anna oikeutta tuomita ja luokitella ihmisiä.

Harjoittele katsomaan rakkaudella jäsenyyttäsi Kristuksen kirkossa. Harjoittele katsomaan rakkaudella niitä yksinkertaisia kristillisiä sanoja ja tapoja, joita olet saanut. Et näe pitkälle, kuten ei kukaan muukaan, mutta riittää, että näet askeleen kerrallaan.

Suojaa pientä uskon liekkiä maailman tuulelta rukouksen käsin. Pienessä liekissä aavistelet Suurta. Uskon tulta, joka sytytetään yössä, ei sytytetä psyyken raapaisupinnasta. Se ei ensisijaisesti ole omaksuttu perimätieto eikä ansaittu teko. Se on Jumalallisen valon läsnäoloa, joka eroaa niin paljon kaikesta siitä, mitä kutsumme valoksi, että se usein koetaan ymmärryksen tai tunteen pimeytenä. Asetu uskon kynttilän valossa avaruuden meren rannalle. Hengitä Pyhän Hengen tuulta.

ajatukset Väven -kirjasta