Arkisto

Anna pois rauhattomuus, ota vastaan rauha, lue sitten hitaasti

Pyhä hiljaisuus,
Sinä olet meri
ympäröit Jumalan valtaistuinta
Sinä olet meri
iäti lepäävä ja loistava.

Ihminen on hopealanka elämän kudoksessa. Se on kaunis kuva meistä ihmisistä. Niin kaunis, hieno, kirkas ja jalo ihminen on, eikä mikään kuvitelma ihmisestä, vaan sinä lukijani, sellaisena kuin sinä olet. Rukoushelmissä tätä ihmisen kirkkautta kuvaa hohtava helmiäishelmi. Sinä olet helmi. Onpa ylpeästi sanottu, toteaa se, joka ei usko. "Niin tyhmästi, mahtipontisesti, epätieteellisesti, mielistelevästi ja liioitellun ylpeästi! Ihminen on luonnon onnettomuus. Ihminen ylikansoittaa maan. Maailmankaikkeuden perspektiivistä hän on ei mitään, sattuman leikkiä.

On totta, ettei tällä vaikeasti käsitettävällä olennolla, ihmisellä, joka on lyhyen ajan elänyt tällä ilmeisen merkityksettömällä planeetalla ja harvoin tehnyt mitään hyvää ja kaunista, ole moraalista oikeutta olla ylpeä. Omahyväinen ihminen on ruma ja luotaantyöntävä. Vasta jos hän on nöyrä, hän on kaunis, sillä vain silloin hän on sopusoinnussa itseään koskevan totuuden kanssa.

Ja mikä on tämä totuus sinun uskosi mukaan?
Uskon, että syntinen ihminen "on enemmän". Hän heijastaa jotain, joka on paljon enemmän. Hän on rajanylittäjä. Hän voi asettaa ikuisia kysymyksiä: Mikä on totta? Mikä on kaunista? Mikä on oikein? Mikä on hyvää? Mikä on pyhää? Etsijänä hän ylittää rajansa, jopa syntisenä, sillä eläimet eivät voi tehdä syntiä. Hänen ylevyytensä on lahja, ja sellaisesta hengenlahjasta voi iloita. Ajatus ylevyydestä ei ravitse ylpeyttä vaan nöyryyttä. Ihminen tietää, ettei hän ole valmis. Mutta samalla hän on ylettömän onnellinen saadessaan olla valittu vain armosta. Sillä, jota katsotaan rakkauden silmin, ei ole mitään pelättävää. Rakkauden silmät eivät arvioi, eivät vertaa, eivät tuomitse. Leikkivät lapset hyräilevät laulussaan. "Tiedäthän, että olet arvokas?"

Tämä on perustavaa laatua oleva oivallus, jonka hengellisesti kasvava ihminen saa. Hän pienenee jatkuvasti omissa silmissään. Sen myötä hän kasvaa. Kristitty kasvaa ylhäältä alas. Kristillinen rukous on olla avoimena, hiljaisena Jumalan silmien edessä, rakkauden silmien edessä. Tarkoitan, mitä kirjoitan. Juuri tämä oleminen, tämä nähdyksi tuleminen, ei tekeminen tai sanominen, on rukouksen kaikkein pyhin, mihin meidän pitää pyrkiä näkyäksemme ja nähdäksemme paremmin.

Se merkitsee nöyrää rukousta ja kuuntelevaa hiljaisuutta. Aloita ajatuksista ja mielikuvituksesta, ne ovat osa ihmistä. Siirry sitten rukouksen lepoon, jossa et ajattele lainkaan. Olet vain kuuntelevassa hiljaisuudessa. Et halua mitään. Sinä olet.

Martin Lönnebon ajatuksia Väven kirjassa