Pysähdy ja katso, minne olet menossa.
Mutta mieluummin minä vain kulkisin pysähtymättä, miettimättä. Jokainen pysähdys vie aikaa ja jokainen liikkeelle lähtö voimia. Enkö voisi vain mennä eteenpäin?
Ehkä en.
Ehkä on syytä pysähtyä ja yrittää selvittää, mihin olen menossa. Onhan niin paljon vaihtoehtoja ja vaikea tietää, mikä tie vie eteenpäin.
Sinä kehotat myös:
Ota oppia menneistä ajoista.
Mutta mitä minä voisin oppia menneestä, mitä haluaisin oppia ajasta, jonka paras puoli on se, että se on takanapäin. Eihän siinä ole mitään hyvää, haluan jättää sen ja unohtaa...
Kun kerran pysähdyin, voinhan vilkaista taakseni, jos siellä olisi jotain opittavaa.
Katson tarkemmin mennyttä ja huomaan jotain, millä on merkitystä: Sinä olit kanssasi silloinkin, kun en sitä tajunnut. Olit kanssani silloinkin, kun en sitä halunnut.
Sinä sanot vielä:
Valitse oikea tie ja kulje sitä.
Mutta miten sen voisin tehdä? Edessä on niin paljon mahdollisuuksia. Tiet risteävät yhä uudestaan. Valinta on vaikea, ellei mahdoton.
Mikä on Oikea tie? Kuinka voisin sen tietää? Mikä?
Mietin ja aprikoin, viivyttelen ratkaisua. Ja muistan lupauksesi "minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen". Menneisyys opettaa - Sinä kuljet kanssani. Voin lähteä liikkeelle.
Sinä kuljet kanssani ja lupaat:
Kulje sitä tietä, niin löydät rauhan.
Lupaat minulle rauhan. Rauhan rauhattomaan mieleeni. Rauhan tähän päivään. Rauhan tulevaisuuteen. Lupaat minulle rauhan, Sinun kanssasi.
"Sinä valmistat meille rauhan. Myös se on Sinun tekosi, niin kuin kaikki, mitä olemme saaneet aikaan."
Valitsen siis tien
Sinun johdollasi.
Kuljen sitä tietä
Sinun avullasi.
Löydän tieltä rauhan
Sinun antamasi.
Mitä minulla olisi ilman Sinua?