Arkisto

TÄSSÄ TALOSSA ASUU SYNTINEN, TÄÄLLÄ VOIT OLLA OMA ITSESI

Ehkei lukijoiden joukossa ole ketään, joka haluaisi laittaa seinälleen tällaisen tekstin huoneentauluna? Kauhistuttava ja ihana sana "syntinen" on aikansa elänyt. Mutta minulle se on tärkeä sana. Sana on avain sen ymmärtämiseen, mitä on olla ihminen. Ihmiseksi tulemme, kun otamme omaksemme tuon sanan, emmekä ole täysin inhimillisiä, jos kiellämme tai unohdamme sen.

Pidän kirjoituspöydälläni yhtä korttia. Se esittää tinaista ehtoollismaljaa, jossa on kaiverrus "Adalvardus". Teksti viittaa Adalvardiin, joka kuoli Skaran piispana v.1065. Ehtoollismalja laitettiin hänen hauta-arkkuunsa. Hautakivessä luki: "Tässä lepää Herran palvelija Adalvardus." Viimeisenä päivänä arveltiin Herramme sanovan maljan kantajalle: "Katso, tässä tulee uskollinen palvelijani pohjoisesta, Skaran piispa Adalvard. Tervetuloa ikuiseen kesään."

Mutta kortissani ei näy tärkeintä, nimittäin maljan taustaosaa. Kuva on pöydälläni näkymättömän taustan takia, sillä siellä on kaiverrus "peccator", syntinen. Skaralaispiispa tyytyi tähän ainoaan titteliin "syntinen". Minä ottaisin mielelläni sellaisen maljan arkkuuni, "Martinus, syntinen". Mutta sitä ei tarvita. Sehän tiedetään jo taivaassa ja maan päällä. Syntinen on ainoa titteli, jota käytän, kun tapaan Herrani ja Kuninkaani. Ja teen sen erittäin avoimesti ja ylpeästi, sillä Pelastajani tuli pelastamaan syntisiä, ei vanhurskaita.

Tittelinä "syntinen" kertoo myös sen, että olet täysi-ikäinen. Sinun tulee olla vastuussa teoistasi. Koska sinulla on omatunto, olet enkelien kaltainen. Tule inhimillisemmäksi, siis enemmän enkelien ja eläinten kaltaiseksi, mutta vähemmän paholaisen kaltaiseksi, sillä se on epäinhimillistä. Syntiseksi kutsuu itseään se, joka rehellisesti tietää, ettei ole sitä, mitä hänen tulisi ja mitä hän haluaisi olla. Syntinen on hengellinen sana, sillä se edellyttää että on Joku tai Jotain, jolla on oikeus tuomita tai vapauttaa. Kristitty on armahdettu syntinen, samalla kertaa syntinen ja vanhurskas, kuten Luther toteaa. Mutta syntisenä oleminen ei ole lopullinen päämäärä. Kun piispa Adalvard astuu Pelastajansa eteen katoaa kaiverrus "peccator", eikä maljassa näy siitä jälkeäkään.

Ehkä sinä et halua esittäytyä Herrallemme vanhanaikaisella sanalla "syntinen". No jaa, valitse sitten toinen sana: "etsijä", "heikko", "haavoittunut", "kaipaava", "tarvitseva", "vapaustaistelija", "pyhiinvaeltaja", "ihminen". Se sopii ihan hyvin. Ei ole kyse sanoista vaan syvimmästä kaipauksestamme.

Minulla on hieno vanha ikoni Venäjältä. Se oli likainen ja säröillä, kun sain sen. Mutta Kansallismuseon konservaattori pesi sen puhtaaksi ja liimasi säröt. Jotain tällaista askeesi tarkoittaa. Sinä olet kallisarvoinen ikoni, kuva, jonka tulee heijastaa taivaallista valoa. Kuva täytyy puhdistaa, synti on särö olemuksessasi, joka täytyy eheyttää, sillä ymmärrät, ettet ole puhdas ja eheä, etkä siis pyhä. Konservaattorina toimii Henki.

Koska olen syntinen, rikkinäinen ikoni, jätän itseni Konservaattorin käsiin. Minun tehtävänäni on olla uskollisesti ja nöyrästi hiljaa paikallani. Konservaattori paljastaa elämän vaivan ja taistelun alta kultakimalteisen sädekehän, joka heijastaa rakkautta, iloa, rauhaa...

Martin Lönnebon ajatuksia Väven -kirjassa