Arkisto

Anna pois rauhattomuus, ota vastaan kaiken peittävä rakkaus, lue sitten hitaasti

MAAILMANKAIKKEUDEN KAUNEIN KUKKA ON KAIKEN PEITTÄVÄ RAKKAUS (osa 2)
osa1

Kaiken peittävä rakkaus on nimi kypsälle uskolle. Syvin usko etsiytyy ytimeen ja etsii katoamatonta. Se haluaa olla kuin aurinko, joka valaisee pahoja ja hyviä. Se uskoo, että Jumala on kätkenyt samankaltaisuutensa maailmankaikkeuden rajattomuuteen. Se muistuttaa kevätsadetta, joka antaa elämän ja tuoksun. Se on kuin ruoho, joka kestää tallaamista. Se on kuin pilvi, joka antaa varjoa, kuin puron varrella puu, joka kestää kuivuuden. Kaikenpeittävä rakkaus ei ole mitään muuta kuin toivoa ja luottamusta. Se ei luule tietävänsä paljon, mutta odottaa kaikkea hyvää. Kun se lyödään maahan, se nousee taas ja unohtaa mitä oli. Se vaeltaa läpi maailman avoimin käsin ja kirkkain katsein.

Kaiken peittävä rakkaus uskoo, että ykseys on kaikessa erilaisuudessa. Se tietää, että jokainen koivun lehti on erilainen, mutta silti ne kaikki ovat toistensa kaltaisia. Se uskoo, että ihmiset ovat kuin lehtiä. Se on kuullut, että taivaan valtakunnan portti on ahdas ja tie kapea, ja vavisten aavistaa, että on vain muutamia, jotka löytävät sen. Mutta jos Jumala ei lopuksi osoita armahtavaisuuttaan eksyneille, astuu kaiken peittävä rakkaus Jeesuksen tavoin itse kirottujen keskelle ja alas kuoleman valtakuntaan. Se näkee, että pimeys on valtava ja että kynttilä sammuu tuulessa. Mutta se uskoo, että valo voittaa lopulta pimeyden, ja toivoo, että helvetti tyhjennetään ja kaita tie levenee kohti rajattomuutta, missä Jumala täydellisyydessä tulee kaikeksi kaikessa.

Jumalanhan voisi voittaa, ellei hän itse olisi kärsinyt kuolemaa naulitakseen ristiin kuoleman armottoman valtakunnan. Jumalan voisi voittaa, ellei Kristuksen risti kukkisi autiolla paikalla, missä ei ole toivoa. Jumalan voisi voittaa, ellei Jumalan poissaolo olisi läsnäolon merkki tilan ja ajan ulkopuolella. Eihän Jumala luonut kaikkea tuhotakseen kaiken? Eikö hänen mahtava voimansa ole atomeiden ytimissä ja perhosen hauraudessa. Kaikenpeittävä rakkaus uskoo kaiken, toivoo kaiken, kestää kaiken. Sitä ylistää yö ja päivä, elämä ja kuolema. Sen pehmeä vahvuus voittaa kaiken kovan, se luo järjestyksen kaaoksesta, se täyttää tyhjyyden autuaalla ilolla, joka pysyy sittenkin, kun kaikki kellot ovat pysähtyneet ja aika on mennyt haudan lepoon.

Nyt olet lukenut tähän asti. Pysähdy ja lue se mieluusti uudestaan, että sanoma tulee selkeämmäksi. Sillä se on mahtava. Aavistat, että siinä on kyse sinun elämästäsi. Kysy: Mitä asiaa kaiken peittävällä rakkaudella on minulle?

Sinulta kysymättä taidan tietää. Haluat, että kaiken peittävä rakkaus virtaa lävitsesi. Sydämesi sanoo: Kyllä. Aivosi epäröivät: Onko se mahdollista? Sydämesi vapisee: Jumala armahtakoon. Haluaisin, että olisin pisara tässä puhtaassa lämpimässä virrassa. Mutta uskallanko odottaa mitään niin suurta?

Vahvana kaiken peittävästä rakkaudesta uskallat lähteä vaikeaan harjoitukseen: Kuvittele, että jotkut sinun lähimmistäsi istuvat yhdessä parhaan ystäväsi kanssa keittiön pöydän ääressä. He istuvat ja yrittävät kirjoittaa muistokirjoitusta. Sinusta. Mieti ajatuksin ja tuntein, mitä he sinusta tässä tilanteessa sanovat. Jotta tehtävä ei tulisi liian kiusalliseksi, "kirjoita" itse itsestäsi toivon muistokirjoitus: "Haluan että minusta voidaan sanoa näin." Vertaa ensimmäistä kirjoitusta toiseen. Mieti, miten erot voi poistaa. Tästä voi tulla elämäsi tärkein suunnitelma. Ehkä sinua arveluttaa? Ymmärrän sinua, mutta lue uudestaan hymni kaiken peittävälle rakkaudelle. Sinun elämäsi on sisällytetty siihen. Kaiken peittävä rakkaus ei vaadi sinua olemaan täydellinen. Se antaa sinulle voimaa yrittää.

Martin Lönnebon ajatuksia Väven -kirjassa