Arkisto

KUN VARJOT OVAT SYNKIMMILLÄÄN, NÄKYY VALO KIRKKAIMMIN

Pohjoisen kesätaivaan alla, joka ei vielä varmasti tunne pimeää, vietin soutuveneellä joitain päiviä merellä matalien sileiden luotojen välissä, jotka eivät oikein tiedä kuuluvatko ne mereen vai maahan ja luin kirjoja, jotka olivat mukanani: Raamattu, Johannes Klimakosin Portaat ja Tuomas Kempiläisen kirja Kristuksen seuraamisesta. Joka kerta, kun laitoin jonkun kirjan kiinni, toistin kahta kysymystä: "Kuka on Vihollinen?" ja "Mistä Taistelussa on kyse?"

Raamatussa on kaikki. Siinä Vihollinen pukeutuu käärmeennahkaan tai vieraaksi jumalaksi, joka rakastaa haureutta ja veriuhreja, tai kansaksi, joka hallitsee tai rosvoaa maata, "joka tulvii maitoa ja hunajaa". Taistelussa on kyse siunauksesta, voimakkaasta ja ihmeellisestä, loistavasta kuin puhdas kulta. Mutta Psalmeissa ja Jesajan kirjassa taistelu siirtyy sisimpään. Vihollinen ei ole vain välimatkan päässä kuin Syyttäjä Jobissa. Vihollinen on tunkeutunut ihmisen sisimpään. Vihollinen on Liha. Vuorisaarnassa ylistetään köyhiä, siunauksen antaa Kristus, kuoleman Voittaja. Sille, joka haluaa kulkea Kristuksen jalanjäljissä Taistelu on itsensä kadottamista, vähimpien muistamista ja yhtymistä Kristukseen Jumalassa.

Viisisataa vuotta lisää. Kiipeän Johanneksen portaita. Kaikki kolmekymmentä askelmaa ovat vanhurskaudesta järkähtämättömiä kuin olisivat Mooseksen veistämiä, ovat harrastuksesta teräviä kuin autiomaan kivet. Vihollinen on Paholainen, joka on vietellyt ruumiin, mielen ja koko maailman. Taistelussa on kyse kaikkien himojen karkottamisesta; himojen, jotka nälkiintyneen demonilauman tavoin ovat pureutuneet kiinni ruumiiseen ja sieluun. Keinona on velttoilematon harjoitus.

Kahdeksansataa vuotta lisää. Tuomas Kempiläisen olemus on lempeä. Hurskas sielu vaeltaa luostarinkäytävää unohtaen itsensä ja muistaen Kristuksen katkeran kärsimyksen. Hän saa voimaa Pyhistä Kirjoituksista ja Kristuksen Ruumiista. Vihollinen on epäusko, Taistelu käydään rauhasta. Pyhä ruumis suojaa häntä kiusauksilta.

Kuusisataa vuotta myöhemmin istun soutuveneessäni jossain Roslagenin kaislikossa ja kysyn: "Kuka on Vihollinen?" ja "Mitä Taistelu koskee?" Asia on vanha, mutta aika on uusi, niin myös tapa kysyä ja taistella. Vaikka aurinko on vielä korkealla luoteessa, voi Sielu aavistaa Vihollisen valtavan Varjon; Vihollisen, joka on Olemattomuuden Tyhjyyden ruhtinas. Tässä pimeydessä olemassaolon merkitys lakastuu, rakkaus mädäntyy ja toivo jäätyy. Taistelu käydään elämästä, fyysisestä, henkisestä ja hengellisestä. Kylmeneekö lämmin sydän vai ehtiikö ihminen viisastua niin, että pystyy menestyksekkäästi taistelemaan ennen kuin maailmassa on liian myöhäistä? Onko Merkityksettömyys ihmisen viimeinen sana? Minusta meidän hengellinen taistelumme on nyt jyrkempää kuin Johanneksen ja Tuomaksen, sillä nyt taistelun merkitys asetetaan kyseenalaiseksi. Antaa periksi on aikamme suurin kiusaus.

MENE NIIN SYVÄLLE VARJOON, ETTÄ NÄET VALON

Jumala näytä minulle varjoni, anna minulle rohkeutta sanoa: se on minun. Anna minulle rohkeutta, etten pakene totuutta hurskasteluun ja moralismiin. Mitä tehtävää olen elämässä paennut? Mikä on olemassaoloni täyttymys? Näen kuinka varjoni syventää toisten varjoja. Herra armahda minua. Näen häviäjien kasvot, heidän, jotka eivät koskaan saa oikeutta, jotka kohtaavat onnettomuutta, voimattomuutta ja ahdistusta. Häviäjien silmät tuomitsevat minut, ylpeyteni tuomitsee minut, kuviteltu hurskauteni saa minut häpeämään. Paljasjaloin, kurjan ihmisen tavoin, rukoilen: Herra armahda minua syntistä. Yritän palauttaa ennalleen sen, mitä olen rikkonut. Yritän elää niin kuin haluaisin elää. Yritän elää kuin aito ihminen ja hyvä kristitty. Yritän. Herra Jumalan Poika, maailman vapahtaja, armahda minua syntistä.

ajatukset Väven-kirjasta