Arkisto

ajatukset Martin Lönnebon Väven-kirjasta

Äitini, pienviljelijävaimo, uurastava ja urhea kahdeksan lapsen äiti, oli viimeisenä iltanaan kotona rukoillut erityisen hartaasti lastensa ja lastenlastensa puolesta. Kun hän oli sanonut aamenen ja nukahtanut, hän ei enää koskaan herännyt. Seuraavana yönä sisarukseni Märta ja Axel valvoivat minun kanssani sängyn vierellä pienessä sairastuvassa. Keskustelimme kiitollisina äidin elämästä, joka oli sosiaalisesti ja hengellisesti rikasta ja kevyttä, mutta aineellisesti rutiköyhää ja raskasta. Yhteenlaskettuna se jäi meistä huomattavasti plussan puolelle. Samaan aikaan kuoleman kylmyys hiipi äidin väsyneisiin jalkoihin. Aamulla sisarukseni lähtivät askareihinsa. Minä jäin yksin vuoteen viereen. Silloin kuolema jatkoi vaellustaan. Kuolemaan voi luottaa. Äiti päästi viimeisen henkäyksensä selvänä huokauksena: viimeinkin, viimeinkin. Minun ei tarvinnut sulkea hänen silmiään, ne olivat suljetut kuin rukouksessa ja kädet olivat jo ristissä.

Siinä hän makasi uurteisena ja kauniina suuressa rauhassa. Silitin hänen poskeaan viimeisenä kiitoksena elämästä ja otin pois lasittomat silmälasit, jotka olivat pitäneet paikallaan hengitystä helpottavaa happiletkua viimeisen vuorokauden ajan. Soitin vanhalle isälleni ja kerroin, että äidin ei enää tarvinnut kärsiä, hän oli päässyt kotiin. Isä itki ja otti itse puheeksi hautaan siunaamisen; minä olin kyllä ajatellut odottaa äidin ruumiin kylmenemistä. Isä halusi, että puhuisin Jesajan kirjan jakeesta: "Kuin kutoja, minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan ja nyt minut leikataan loimilangoista irti". Äiti piti kutomisesta ja oli siinä taitava. Me lapset olimme jo kohdussa kuunnelleet kangaspuiden jyskettä.

Muutamia vuosia myöhemmin, kun vaelsin tähtitaivaan alla ajattelin: Maailmankaikkeus on kangas jota Jumala kutoo loimenaan aika ja tila luonnonlakeineen ja kuteenaan mitä vain alkuaineista kyyneliin ja kyynelistä tähtisumuihin. Kun sitten lopulta maailmankaikkeuden kudos on valmis. Jumala iloitsee työstään, tarkastelee säikeitä ja riemuitsee niiden vahvuudesta, hän ihmettelee kuvion jatkuvaa muuttumista ja täyteläistä sopusointua. Nyt on kaikki täydellistä, mitään ei puutu.

Kuin rajaton maailma ja rakkaus hyvä
kuin viisauden jalous ja valo pyhä
on onni, on ilo luona Herran

Kuin kosken vaahdon pärskähdys,
kuin kuovin huiluäännähdys,
kuin kotiinpaluun lämpimyys,
kuin hyväily ja läheisyys,
on onni, on ilo luona Herran.