Taivaanranta

Elämän uimakoulua vuonna 2000

Olen hyvä työntekijä. Osaan työni ja teen sen hyvin.
Tervettä itsetuntoa. Kokemukseni ei vähennä keneltäkään mitään.
Joskus teen jotain rimaa hipoen. Toiste jotakin muuta menee pieleen.
Tekevälle sattuu. Aina ei voi onnistua…Joskus pärjään näillä eväillä.
Realismilla, rutiinilla, vanhoilla konsteilla, selittelyllä.
Monella tavalla omin voimin. Joskus taas en.

Keväällä rippikouluja valmistellessa mieleeni hiipi kuva opetuslapsista,
joita Jeesus lähettää kaksittain matkaan. Työparin kanssa olimme lähdössä mekin.
Vähän vähin eväin. Ilman laukkua, leipää, sauvaakaan. Avojaloin ja ainoa paita päällä.
Edes ajatukseni eivät jaksaneet kantaa kauemmas.

Matkalla alkoi tuntua todelta kokemus: "…olemme kaikin tavoin ahtaalla,
mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia…" ja tajusin:
Onhan meillä evästä! Siunaus ja toimeksianto: Menkää! Tehkää! Kertokaa.
Lupaus: Minä Olen! Kanssanne! Luottamus: Jumala on Jumala!
Hän tietää, kenet lähettää ja mihin.

Minulla on heikkouteni. Hänellä voimansa.

Tuntuu hurjalta heittäytyä laiturilta veteen, vaikken ole varma,
jaksanko uida kuitenkaan. On vain luotettava, että vesi kantaa
ja voin vaikka kellua, jos voimia ei olekaan.
Tarpeeksi. Tai ollenkaan.

Laiturilla on turvallista. Voin vaikka katsella uiskentelijoita,
huudella, antaa neuvoja, seurata sivusta. Olla ikään kuin mukana.
Olla Epäosallistuja.

Elämä ei ole sellaista.
Elämä on riski.
Kokonaan.

Ota.
Tai jätä Elämättä.

Usko on noste Elämän nesteessä.
Vaikeampaa kuin ymmärtää, että valtava teräslaiva pystyy kellumaan vedessä,
on uskoa, että minäkin siihen kykenen. Vieläpä ilman omaa yritystä ja ansiota.
Olemalla vain. Olemalla vain oma omituinen, erityinen, Jumalan luoma itseni.
Ja vaikkei minulla ole uskoa sinapinsiemenen miljoonasosan vertaa, vesi kantaa.

Ehkäpä Elämän ominaispaino onkin suurempi kuin osaan kuvitella, tai minun pienempi.
Jos siis uskaltaudunkin veteen, pysyn pinnalla.

Mutta silti minun käy monesti kuin Pietarin, joka "pelästyi ja alkoi vajota".
Epäilen ja vajoan ja … tarvitsen Pelastajan.