Päivänavauksiin

Pyhäinpäivä - mukana kaksi kynttilää

Minulla on sinulle tehtävä. Tämä ei olekaan mikään helppo kotiläksy, josta selviydyt hetkessä. Tämä tehtävä vie aikaa, paljon aikaa, voipa jopa käydä niin, että se vie vuosikymmeniä, tai jopa koko elämäsi ajan. Niin vaativa tehtävä tämä on. Toisaalta tehtävä on ihan helppo, eikä sen tekeminen vie oikeastaan aikaa ollenkaan. Se ei vaadi mitään erityisiä välineitä, ei kyniä kirjoja eikä mitään muutakaan. Siihen voi siis ryhtyä vaikka tässä ja nyt. Eikä se edes välttämättä häiritse muiden asioiden tekemistä. Mutta ennen kuin menen tarkemmin tuohon tehtävään, kerron pari asiaa tulevasta lauantaista. Ehkäpä kertomani auttaa sinua tehtävässäsi.

Tämän viikon lauantaina vietämme pyhäinpäivää. Monet ihmiset menevät käymään hautausmailla, he vievät läheisen kuolleen ihmisen haudalle kynttilän tai havuseppelen, ehkä seisovat hetken hiljaa hautakiveä katsellen ja muistellen rakkaita ihmisiä. Tämän viikon lauantaina myös kirkoissa sytytetään kynttilöitä. Vuoden aikana kuolleiden ihmisten nimet luetaan ja jokaisen nimen kohdalla sytytetään kynttilä, näin tehdään meidänkin lähikirkossamme täällä… Voi olla, että monilla meistä tässä salissa olevista on myös läheisiä ihmisiä, joita voimme muistella. Siispä sytytän heille kaikille yhteisen kynttilän palamaan tämän päivänavauksen ajaksi.

Useimmiten kun puhumme pyhäinpäivästä ja ihmisistä, joita silloin ajatellaan, mietimme vain jo kuolleita ihmisiä. Mutta kristillinen uskomme mukaan jokainen ihminen, jokainen vastasyntynyt ihminen, on Jumalan luomisteko. Jumalan luoma elämä on pyhää, jokainen Jumalan luoma ihminen on pyhä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja me voimme nähdä itsessämme ja toisissamme Jumalan kuvan. Pyhäinpäivä on myös elävien pyhien päivä. Siispä sytytän meille kaikille yhteisen kynttilän palamaan tämän päivänavauksen ajaksi.

Jotta voisit suorittaa tulevaa tehtävääsi tarvitset vielä vähän lisävihjeitä. Niitä voit saada Margareta Meliniltä. Kun kuuntelet tätä tekstiä, kuvittelepa, kuinka Margareta seisoo ison peilin edessä ja tarkastelee itseään samalla ääneen puhuen:

Minä olen upea, sillä sinä minut loit. Minä olen arvokas, sillä sinä minua rakastat. Kaunis olen silmissäsi, jalokivi kädessäsi. Siksi voin siis viis veisata, jos joku ei minua arvosta. Sydämessäni kuiskaat totuuden: Olen enemmän kuin kullan arvoinen. Olen silmäteräsi, olen salainen aarteesi. Sinä iloitset minusta ja minä kiitän sinua enkä eläissäni unohda, kuka olen.

En tunne Margaretaa enkä ole nähnyt kuvaa hänestä, mutta luulenpa, ettei hän ole sen ihmeellisemmän näköinen kuin kukaan muukaan meistä. Silti hän rohkenee sanoa ääneen: Minä olen upea! Hän rohkenee verrata itseään kallisarvoiseen jalokiveen ja uskoa todeksi sanat: ”Olen enemmän kuin kullan arvoinen”! Luulenpa että Margareta näin puhuessaan ei katsokaan peilistä ulkoista olemustaan vaan näkee ja ymmärtää vähän enemmän.

Nyt voin antaa sinulle lupaamani tehtävän: Opettele katselemaan itseäsi ja toisia ihmisiä niin kuin Jumala meitä ihmisiä katselee. Raamatussa sanotaan että Jumala ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Jumala näkee sydämeen. Kun Jumala katselee meidän sisimpäämme rakkauden silmin, hän näkee meissä jotain muuta kuin mitä me peilistä tai toisistamme tavallisesti näemme. Jumala näkee meissä oman kuvansa. Jos sinäkin opettelet katsomaan itseäsi ja toisia rakkauden silmin, voit nähdä häivähdyksen siitä, mikä ihmisessä on jumalallista, häivähdyksen siitä, mikä tekee ihmisestä Pyhän. Ja silloin voit tunnustaa Jumalalle: Minä olen upea, minä olen kultaakin arvokkaampi, sillä minä olen sinun luomasi, minä olen sinun kuvasi.