Päivänavauksiin

(kertomuksen idea on jostakin... en vain muista mistä)

Eräällä isällä oli kolme poikaa. Hänen piti päättää kenelle antaisi tilansa hallittavaksi. Mutta hän ei oikein osannut. Oikeastaan vanhimman pojan olisi pitänyt ilman muuta saada talo ja tavarat, mutta poika oli aikamoinen tuhlari. Mies ajatteli, ettei tilasta olisi mitään jäljellä parin vuoden päästä. Keskimmäinen pojista osasi kyllä pitää huolta raha-asioista, mutta hän ei paljon piitannut muista ihmisistä ja isä epäili, ettei poika pitäisi huolta veljistään, vaikka rahaa olisikin. Nuorin poika oli isän mielestä kelvollisin perimään talon ja tilan, mutta vanhempien veljien olisi varmaan aika vaikea ymmärtää ratkaisua.

Niinpä mies kutsui poikansa koolle ja sanoi: Olen jo vanha mies ja kohta teidän täytyy ottaa tila haltuunne. Olette kaikki minulle kovin rakkaita ja minun on vaikea päättää, kuka saa päätösvallan talon asioista. Annan teille tehtävän ja teen sen perusteella ratkaisuni. Tässä on teille jokaiselle pieni summa rahaa, saman verran jokaiselle. Teillä on päivä aikaa hankkkia jotain, mikä täyttää maakellarimme.

Pojat katselivat mitätöntä rahasummaa ja ihmettelivät, miten sillä voisi saada riittävästi mitään kellarin täytteeksi. Tehtävä oli kuitenkin suoritettava. Vanhin veli meni suoraan kaupungin torille. Siellä hän näki ison kaislamaton ja osti sen. Hän palasi pika pikaa isänsä luo, levitti maton kellarin lattialle ja sanoi: Katso isä, kuinka hieno matto. Tämä peittää koko kellarin lattian. Voit varmaan heti päättää, että minä saan talon ja tilan.

Keskimmäinen poika mietti, mitä hän voisi saada vähällä rahalla mahdollisimman paljon. Hän istui joen rannalla ja mietti miettimistään. Silloin hän näki vastarannalla, kuinka heiniä niitettiin pellolta. Ja samassa hän jo juoksi sillalle ja siltaa myöten toiselle puolelle. Heinä on kevyttä ja halpaa. Hän saisi ison kuorman rahallaan. Hetken päästä hän istui jo heinäkuorman kyydissä ja kohta heitteli heinää kellariin. Isä tuli paikalle ja poika selitti. Katso kuinka paljon minä sain vähällä rahalla hankituksi. Kellari on melkein puolillaan. Varmaan voit heti päättää, että minä olen paras vastaamaan talon asioista sinun jälkeesi.

Nuorin veli käveli ympäriinsä. Katsellen ja ihmetellen, mitä hän voisi tehdä. Mitä tahansa hän ajattelikin ja kysyi hintaa, ei rahaa koskaan ollut tarpeeksi. Päivä alkoi jo kääntyä kohti iltaa, kun hän kulki väsyneenä kaupungilla. Ei, ei tästä tulisi mitään, on parempi että vanhemmat veljet saavat tilan hoitoonsa. Vähän pettyneenä hän kääntyi kävelemään kotia kohti. Kaupungin rajalla tien vieressä istui vanha mummo. Hänellä oli edessään maassa muutamia tavaroita, joita hän myi. Poika ajatteli: voinhan edes ilahduttaa tuota mummoa ja ostaa häneltä jotain. Niinpä hän kertoi paljonko rahaa oli käytettävissä ja mummo sanoi että sillä saisi pienimmän hänen tavaroistaan. Poika osti sen. Keventynein mielin ja jaloin poika kiiruhti kotiin. Hän haki isänsä ja veljensä ja he menivät kellariin, josta muut olivat korjanneet tuomansa tavarat pois. Hämärässä kellarissa isä katsoi vähän pettyneenä poikaan. Etkö tuonut mitään? Silloin poika otti taskustaan pienen rasian, siitä pienen esineen ja raapaisi. Tulitikun pieni liekki valaisi kaikkien kasvot ja koko huoneen.

Pikku juttu. Vajaan viiden sentin mittainen, muutaman millin paksuinen pallopäinen tikku. Ehkä se ei edes näy kunnolla takariviin asti. Ja kuitenkin sillä saa aikaan isoja asioita. Ja monta kertaa ikävä kyllä asioita, jotka voivat levitä hallitsemattomiksi. Raamatussa Jaakob kirjoittaa: Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän. Jaakob vertaa puhettamme ja kieltämme tuleen ja sanoo: Kielikin on tuli - se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.

Tämä vertaus on aika vahva. Mutta ihan totta. Kielellämme, puheellamme me voimme satuttaa toisiamme ja itseämme. Puheellamme saamme paljon pahaa aikaan. Emme ehkä voi pitää kaikista ihmisistä, joiden kanssa elämme. Mutta se ei anna meille oikeutta haukkua, loukata, nolata, kiusata ja syrjiä heitä. Jos emme voikaan sille mitään, miltä meistä tuntuu olla toisten kanssa tekemisissä, voimme vaikuttaa tekoihimme. Ja samalla tavalla kuin tuossa kertomuksessa pieni liekki (sytytä tikku jos uskallat) valaisi koko huoneen ja läsnä olevien kasvot, voivat lohduttavat ja ystävälliset sanat luoda valoa ja iloa toisen ihmisen elämään. Ja samalla yllättäin: myös meidän omaan elämäämme!

Antakoon Taivaallinen Isämme rakkautensa heijastua puheistamme ja kasvoistamme tänään!